VUOSILUSTO

8 Mhy Länsi-Uudenmaan ajoihin on viime heinäkuusta alkaen kiinnitetty päivittäin vähintään yksi Ismo Raappanan autoista. Yhteistyö alkoi jo kymmenisen vuotta sitten. Kiireapuna hoidetut tukkikeikat olivat satunnaisia. Nyt tahti on muuttunut ja teillä liikkuvat puutavaramäärät kasvusuunnassa. Mhy:n tilaamat kuljetukset ovat yrityksen harvoja sopimuksellisia ajoja. – Puulle on nyt kysyntää, joten työmäärät voivat vielä lisääntyä sovitusta noin 20 000 kuution minimistä, sillä ajettavaksi on tullut tukkien lisäksi myös kuitupuuta ja energiapuuta. Puutavara-autot vievät puut suoraan metsäyhtiöiden sahoille, energiapuuterminaaliin tai Inkoon satamaan, Raappana toteaa. Työ vaatii hänen mukaansa puutavara-auton kuskeilta erikoisosaamista, sillä usein puupinot löytyvät hankalasti saavutettavien metsäteiden takaa. – Joskus pieniä puukasoja joutuu keräilemään oudoista paikoista. Onneksi suurin osa kuormista rakentuu samojen metsäteiden varsilla olevista pinoista. Hyvä porukka hoitaa pienetkin työt Kuljetus- ja rahtipalveluihin erikoistunut yritys työllistää lisäksi neljä omaa autoa kuskeineen pitkin eteläistä Suomea. Asiakkaina ovat metsä- ja infra-alan yritykset, mutta myös kunnat, kaupungit ja yksityiset kotitaloudet. Esimerkiksi siltatyömailla kuljetettavaa riittää järeistä rautapalkeista jätteisiin. – Ajamme yksityistenkin tonteilta ja mökeiltä risuja pois ja puramme rakennuksia. Kalustomme mahdollistaa lähes kaikenlaisen ajon. Aika harvoin myymme ei oota. Pyrimme tekemään kunnialla pienetkin hommat, Ismo Raappana kuvailee. – Paras asiakas? No sellainen, joka maksaa laskunsa, mies hymähtää. Ismo Raappanalla on koossa ”hyvä porukka”. Työvoiman vaihtuvuus on ollut vähäistä. Lähialueilla asuvat kuskit pääsevät lähtemään ajoon sopivan lyhyen työmatkan päästä. – Lähtökohtaisesti pitää ajatella niin, että jos mitään negatiivista ei kuulu, olemme hoitaneet hommamme hyvin. Kyllä sitä joskus saattaa joku kehuakin, hän toteaa. Kelirikkoaikana puutavaran ajo hiipuu ja Raappana miehineen keskittyy muihin töihin. Oma raskaan kaluston korjaamo työllistää yhden asentajan. Taipaleella riittää haasteita. – Polttoainekustannusten rajua nousua ei voi suoraan tuupata asiakkaiden maksettavaksi. Töitä ei koskaan ole tasaisesti ja sopivasti, vaan aina on joko kiire tai liian vähän töitä. Yhtään kuskia ei kuitenkaan ole tarvinnut lomauttaa viime vuosina, Raappana kiittelee. Puun kysyntä näkyy kasvavissa tukkipinoissa Tukkiauto kaartaa Kuljetus Raappana Oy:n pihaan Vihtijärvellä. Kuski loikkaa ulos autosta, irrottaa perävaunun ja kiipeää kuormaimen hyttiin. Aavistuksen liian korkeaksi pinottu kuorma tasoittuu nopeasti siltojen alta mahtuvaksi. Vihtijärveläinen Ismo Raappana teki kuljetussopimuksen Mhy Länsi-Uusimaan kanssa. Ismo Raappana tarkistaa tukkikuorman kiinnitykset.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=