VUOSILUSTO
VuosiLusto 2/2021 10 Kanoja, hanhia, myskisor- sia, pupuja, sikoja, hevosia, vuohia, vasikoita, lampaita… Elisa ja Pentti Hennolan ko- tieläinpihalla Vihdin Ojakka- lassa asustelee yhteensä 25 eri eläinlajia. Perinteisten suoma- laisten maatilan asukkaiden lisäksi joukkoon mahtuu muu- tama eksoottinenkin ilmestys, kuten kultafasaani, myskisorsa ja pronssikalkkuna. Vuodesta 1994 toimineen matkailukohteen ykkössuo- sikki vuodesta toiseen on yl- lättävän tavallinen. – Onko täällä kissanpentuja? Kirkkain silmin kissanpentuja katsomaan tulevat pienet ih- miset ovat tämän työn helmi. Lasten vilpitön innostus auttaa jaksamaan ne hiljaisemmatkin hetket, Elisa kertoo. Kesäkuun alusta elokuun loppuun tilalla riittää vilinää. Perinteisesti pihan ovat kan- soittaneet erityisesti lasten ja eläkeläisten ryhmät, viime ke- sänä aikaisempaa enemmän perheet. Tyypillisin asiakas onkin lapsiperhe, jonka vanhemmis- ta vähintään toinen on kotoi- sin lähialueelta. – Suurimmalla osalla kävi- jöistä on jonkinlainen suhde läntiselle Uudellemaalle. Tääl- lä saattaa olla sukulaisia tai oma lapsuus on vietetty näissä maisemissa. Lapsille tai lapsen- lapsille halutaan usein näyttää, millaista maaseudulla on. Selvä työnjako toimii Hennolan lapset, kaikki vii- si, ovat vuosien varrella olleet jollain tavalla kotieläinpihalla töissä. Heitä varten se oikeas- taan aikoinaan perustettiinkin. – Työskentelin perhepäivä- hoitajana ja vierailin hoito- lasten kanssa kotieläintilalla. Innostuin siitä ja sain Pentin- kin näyttämään vihreää valoa. Ajatuksena oli luoda mummo- lameiningillä lapsille elämyk- siä. Ensimmäiseksi ostimme hevosen ja vuokrasimme kesä- lampaita, Elisa muistelee. Pikkuhiljaa eläimiä hankittiin lisää. Kiivaimpina vuosin kä- vijöitä kertyi touko–syyskuun aikana jopa 10 000. Yhden päivän aikana saattoi vierailla kahdeksankin eri ryhmää. Kahvilan perustamisen tarve kävi heti selväksi. – Ruokaa oli pakko laittaa omalle porukalle. Siinä samas- sa se hoitui vähän isommal- lekin laumalle. Työ on opet- tanut eniten, vaikka olenkin osallistunut kaikenlaisille lei- vontakursseille, Elisa toteaa. Café Hanhiemossa on päi- vittäin tarjolla lounasta, ko- tileipomon tuotteita ja oman pellon viljoista jauhettuja jau- hoja. Suosittua ruisleipää myy- dään ympäri vuoden. Eläinten hyvinvointi on Pen- tin vastuulla ympäri vuoden. Ne on ruokittava vähintään kerran päivässä. Samalla on seurattava niiden vointia ja jaettava rapsutuksia tasaisesti joka suuntaan. – Kesän alussa tilalla on pikkuisia kilejä ja karitsoja, jos poikimiset sujuvat hyvin. Tuttipullolla syötettävät roik- kuvat puntissa kiinni vielä isompanakin, Pentti kertoo. Eläinten kanssa touhutessa sattuu kaikenlaisia kommel- luksia. – Tilalla syntynyt, nykyään 20-vuotias suomenhevonen Samu on oppinut miellyttä- mään lapsia, jotka mielellään syöttävät sille heinää. Se ottaa heinän suuhunsa hetkeksi ja pudottaa sen sitten. Show pyö- rii, vaikkei aina olekaan nälkä. Jatkuvaa ideointia ja kehittämistä Kotieläinpihan pyörittämi- nen työllistää ympäri vuoden, sillä kaikki eläimet ovat ny- kyään omia. Hennoloilla on omaa metsää 20 hehtaaria, omia ja vuokrapeltoja yhteen- sä vajaat 70 hehtaaria. – Pelkällä viljanviljelyllä ei nykypäivänä pärjää. Olemme jo pitkään pyöritelleet ideoi- ta toiminnan uudistamisesta ja kehittämisestä. Haluamme olla kesäyöt rauhassa perheen kesken, joten aamiaismajoitus ei ehkä saa perheeltä kanna- tusta, Elisa miettii. Pohdinnat jatkuvat taas ke- sän jälkeen. Nyt on kuitenkin aika tuottaa perinteisiä mum- molatunnelmia seuraaville asi- akkaille. Entä ne kirkassilmäiset, tänä- kin kesänä kissanpentuja kat- somaan tulevat lapset? Millai- sin mielin he lähtevät kotiin? – Lapset viedään täältä yleensä itkien pois, sillä he haluaisivat jäädä rapsuttele- maan eläimiä tuntikausiksi. Siksi meillä on jäätelöallas ihan kahvilan oven vieressä. Siitä on näppärä pakata muk- sut lopuksi jäätelön kanssa kotimatkalle, Elisa nauraa. Ammattinamummolan pyörittäminen Hennolan kotieläinpiha on kesällä tuhansienmatkailukohde Pentti ja Elisa Hennola pyörittävät kotieläinpihaansa rakkaudesta eläimiin. Lapinlehmä Sumu tuli taloon viime vuoden helmikuussa. Viisivuotias saksanpaimenkoira Äxon kaipaa nimensä mukaisesti tekemistä ja vauhtia. Vielä pari viikkoa ennen kesäkauden alkua Elisa Hennolalla riittää siistimistä ja haravoimista. Suomenvuohi Sima valmiina nautiskelemaan tuoreita vuohenputkia. Pentti Hennolan mukaan myös ohdakkeet ja horsmat maistuvat, kar- kuretkellä jopa viinimarjapensaan lehdet ja pelargonian nuput.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=