VUOSILUSTO

20 ’’Kyllä mä osaan, kun vaan teen’’ Hiidenkiertäjien nouseva tähtisuunnistaja Virna Pellikka nauttii metsästä kilpailemalla ja rauhoittumalla YHTEISTYÖ - Metsä on minulle tärkeä. Se on kilpailu- ja harjoittelupaikka, mutta myös rauhoittumista ja virkistäytymistä varten, kertoo lohjalainen suunnistaja Virna Pellikka, 19. Pellikalla onkin lyhyt matka kotoa luontoon, sillä hän asuu aivan luonnonkauniin Lahokallion virkistysalueen vieressä. - Olen ollut pienestä pitäen äidin kanssa metsissä retkeilemässä, sienestämässä ja marjastamassa. Nautin kaikenlaisista kauniista metsistä, varsinkin vanhoista, joita ei ole pitkään aikaan hakattu. Ulkomailla olen päässyt aivan erilaisiin maastoihin. -Lohjan seudulla parhaita metsiä ovat Karnaistenkorpi ja Äijäsmäki. Pelkkää rauhoittumista ja nauttimista Pellikan metsäsuhde ei ole. Se on myös haasteita, stressiä ja väsymystä suunnistusrasteilla. Tsekissä ripustettiin MM-kulta kaulaan Kesällä lohjalainen sai ison palkinnon ponnisteluilleen ja kaulaan pujotettiin kultamitali alle 20-vuotiaiden nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa Tsekissä. Lohjalaista Hiidenkiertäjiä edustava Pellikka juoksi voittoisassa viestissä toisen osuuden. Lohjalainen ratkaisi voiton ottamalla kärjen kiinni puolentoista minuutin takaa ja lähettämällä ankkurin matkaan minuutin karkumatkalla. - Tiesin, että jos vain keskityn, niin osaan tämän. Alussa katselin radan läpi ja huomasin, että radalla on todella tarkkoja pisteitä, joissa ei tarvitse kiirehtiä, eikä auta höntyillä, Pellikka kertoi heti kisan jälkeen. Henkilökohtaisessa pitkän matkan Kepeäjalkainen Virna Pellikka suorastaan lentää yli kivien ja juurakoiden.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=