VUOSILUSTO

22 Metsänomistajien muuttuneet toiveet näkyvät Janne Herte on tehnyt jo kaikkea ja viihtynyt ensimmäisenä työvuotenaan Metsänhoitoyhdistys Länsi-Uusimaan tuorein toimihenkilö Janne Herte ei vuoden työrupeaman jälkeen ole ainakaan luopunut alkuperäisestä ajatuksestaan olla töissä Pusulassa eläkeikään saakka. - Tähän kuuluu kai todeta, että ihan hyvin on mennyt. Tavoite on sama. En ole sitä pyörtänyt, kertoo 24-vuotias metsäasiantuntija Herte. -Hommaa on ollut laidasta laitaan, ja kaikkeen olen päässyt sisään. Herteen työpiste on Saukkolan toimistolla, jossa majailee myös kollega Juho Tiainen. - Olen viihtynyt Mhy Länsi-Uusimaassa. - Meillä on mukava tiivis tiimi ja autamme toinen toisiamme. Haastatteluhetkellä Herte laati toimistolla tila-arviota. TOIMIHENKILÖT - Perunkirjoitusta varten arvioin metsäpalstan rahallista arvoa, jotta verottaja osaa ottaa omansa. Puukauppa mukavinta hommaa. - Vuoden mittaan olen puukauppahommissa kartoittanut harvennusta vaativia kohteita ja kilpailuttanut päätehakkuita. Oma korjuupalvelumme on käyttökelpoinen etenkin harvennuksissa. - Taimikon hoitoa olen suunnitellut, samoin istutuksia. Ympäristötukihakemuksia on tehty metsiin, joita jätetään hakkaamatta. - Kokonaisvaltaisia metsäsuunnitelmia tehtäessä olemme kiertäneet metsänomistajan kanssa koko tila läpi ja kartoittaneet mitä pitää tehdä ja koska. Perinteisten metsäsuunnitelmien teko taitaa olla katoavaa toimintaa. Metsäkeskuksen laserkeilauksista löytyy suuntaa antavaa tietoa. Herte on nauttinut kaikesta tekemisestä. - Puukauppa on työllistänyt, mutta se on mielestäni mukavinta hommaa. Puun nykyinen hinta vaikuttaa kauppojen määrään. Tila-arvioita on ollut yllättävän paljon, Herte asuu Pusulassa ja tuntee seudun, samoin Nummen. - Tuntemuksesta on ollut hyötyä. Alueeseeni kuuluu myös pieni pala Karkkilaa, mutta sekin on tullut tutuksi. - Metsänomistajia on alueellani 300 yhdistyksen jäsentä. Suurimman osan tunnen jo nimeltä. Kaikki saavat toki ottaa yhteyttä. Ei tarvitse olla jäsen. Jatkuvaa kasvatusta ja ympäristötukea kysellään Syksyllä metsänomistajien tulisi varautua jo tulevaan kesään. - Taimien istuttamiset olisi saatava kuntoon kevättä varten, ja olisi tilattava taimet ajoissa. Samoin ensi vuoden istutukset ja puukauppa on syytä sopia. Metsänomistajien halut metsiensä hoidossa ja käytössä ovat viime vuosina monipuolistuneet, ja se myös näkyy selkeästi Herteen työssä. - Jatkuva kasvatus kiinnostaa metsänomistajia, ja siihen on reagoitava tulevaisuudessa. - Ympäristötukea haetaan aktiivisesti, jos ei haluta hakata jotakin arvokasta aluetta. - Kuusentaimia ei istuteta niin paljon kuin ennen. Halutaan tilalle männyn taimia. Niiden kanssa pitää olla ajoissa liikkeellä, koska niistä voi tulla pulaa, kertoo Janne Herte.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=