3 Tahtoisin olla taas hyväntekijä TOIMINNANJOHTAJALTA Minulla alkaa olla jo melko pitkä ura takanani. Aloitin työn Metsäliitossa talvella 1986 ja siirryin sitten metsänhoitoyhdistykselle vappuna 1988. Moni asia on muuttunut urani aikana. Välillä on ollut seesteisiä kausia, mutta välillä työ on ollut melkoista turbulenssia. Kun aloitin työt, oli metsäala kovassa nosteessa ja tuntui, että metsäsektorin työtä arvostettiin. Suomi elää metsästä -slogan oli ja on edelleen uskottava viesti meille kaikille suomalaisille. Suomi seisoo vankasti puujaloilla. Viime vuosina on alkanut tuntua siltä, että tämän viestin sanoma ei enää tavoita suurta yleisöä. Metsänomistajien ääni on hukkunut ympäristöjärjestöjen kovan paineen alle. Metsänhoitoyhdistys on mahtava työpaikka, koska tätä työtä pystyy tekemään omatunto puhtaana. Yhdistyksen tarkoitus ei ole tuottaa voittoa, vaan tärkeintä on ajaa metsänomistajien etua ja tarjota heille kattavasti metsänhoitopalveluja. Olen aina tuntenut olevani hyväntekijä. Aukeita aloja istutetaan, taimikot hoidetaan, puustoa harvennetaan ja kasvunsa lopettaneita metsiköitä uudistetaan. Luonnollisesti arvokkaimpia metsiä suojellaan ja luontoasiat otetaan huomioon kaikissa työvaiheissa. Tämä kaikki tehdään, jotta myös tuleva sukupolvi pääsisi nauttimaan metsänhoidon tuloksista. Muista maista on tehty kymmenien vuosien ajan Suomeen opintomatkoja, joissa opetellaan metsänhoitoa ja nykyaikaista puunkorjuuta. Suomi on ollut metsänhoidon mallimaa. Sitä ei kyllä ikinä uskoisi, kun seuraa nykyistä metsäalan uutisointia. Tuntuu, että meidät metsäalan toimijat on kaikki tuomittu pahantekijöiksi. Some on ruokkinut entisestään arvostelua. Muutama vuosi sitten metsänhoitoyhdistys harvensi Nummelanharjun kauniiksi Vihdin kunnan toiveiden mukaiseksi virkistysmetsäksi. Negatiivisten palautteiden ja kirjoitusten määrä, mikä siitä seurasi, oli valtava. Tuntuu, että arvostelu ei ole vieläkään täysin laantunut, vaikka hakkuista on jo kolme vuotta. Erinomaisesti suoritettu työ lytättiin täysin: ”Harju on tuhottu ja kokonaan pilalla”. Mitäpä siihen voisi vastata, jos kaikki metsässä tehtävä työ on arvostelijoiden mielestä pahasta. Audiomedian artikkelin mukaan julkkismetsuri Roope Tonteri ehdotti ympäristöaktivisteille, että rajataan ensiharvennukseen soveltuva männikkö, minkä metsänhoidolliset toimet aktivistit saisivat suunnitella. Roope olisi toteuttanut hoitotyön moottorisahatyönä ja mönkijällä mahdollisimman kevyesti ja heidän ohjeistuksensa mukaan. Hän sai vastauksen: ”Emme voi tulla, kun ei tiedetä, miten se pitäisi tehdä”. Tämä kuvaa hyvin nykyistä tilannetta. Metsänhoitoa ja koko metsäalaa vastustetaan, vaikka tosiasiassa ei tiedetä siitä käytännön tasolla juuri mitään. Pahantekijän taakka on raskas kantaa, vaikka itse tuntisi olevansa oikealla asialla. Väitän, että nykyinen metsäkeskustelu johtaa vääjäämättä siihen, että alalle ei ole enää tulijoita entiseen malliin. Metsureiden ja konehenkilöiden osalta työntekijäpula on ollut jo vuosikausia todellisuutta. Toimihenkilöitä on toistaiseksi riittänyt, mutta miten käy tulevaisuudessa? Metsäkeskustelun suunta pitäisi ehdottomasti saada käännettyä. Itselläni siintää eläkevuodet muutaman vuoden päässä. Haluaisin todella jäädä eläkkeelle tilanteessa, jossa metsäalan kunnia olisi palautettu. On helppo ennustaa, että metsäteollisuus siirtää toimintojaan Suomesta, jos sen asema täällä tehdään liian vaikeaksi. Suomessa on oltava tulevaisuudessakin työtä ja toimeentuloa - luontoarvoja unohtamatta. Haluaisin, että minunkin eläkkeelleni löytyisi joku maksaja. Tällä hetkellä en ymmärrä, mikä voisi lähivuosikymmeninä korvata Suomen puujalat.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=