METSÄNOMISTAJAT

10 -Hyvin olen viihtynyt. Työ on ollut monipuolista ja haastavaa, kertoo Metsänhoitoyhdistys Länsi-Uusimaan tuore toimihenkilö Anni Laitamaa. Hän aloitti Karkkilan ja pohjoisen Vihdin metsäasiantuntijana marraskuussa Pasi Nymanin lähdettyä muihin hommiin. Työpiste on Vihdin kirkonkylän toimistossa. Laitamaa on kotoisin Tornionjoen mutkasta Pellosta Ruotsin rajalta. -Kun tulin tänne etelään, ja oli harmaita talvia, ajattelin, että onko tämä ihmisen paikka ollenkaan. Viime vuosina on kuitenkin ollut talvella lunta ja keväthän sekä kesä täällä ovat ihania ja puustot reheviä. Laitamaa valmistui metsätalousinsinööriksi reilut kymmenen vuotta sitten ja aloitti Mhy Uusimaan metsänhoitoesimiehenä Mäntsälässä. Hänen vastuullaan olivat metsurien ja urakoitsijoiden töiden, maanmuokkauksen sekä taimien istutuksen organisointi. -Työnkuvan muutos alkoi houkuttaa. Muutosta sainkin. Nyt tehtäväni on auttaa metsänomistajaa kaikessa metsäomaisuuden hoidossa. On suunnittelua, leimikoita ja hoitotöitä. -Työn laajuus on jopa yllättänyt. En ole päässyt tylsistymään. Metsä on mukava ympäristö Metsäala valikoitui kymmenen vuotta Vihtijärvellä asuneelle Laitamaalle luontevasti. -Viihdyn luonnossa. Olen ikäni liikkunut metsissä, joten miksi en töissäkin. Harrastan kalastusta, marjastusta, retkeilyä ja kalliokiipeilyä. -Metsä on mukava ympäristö, ja työssä on monipuolisia ihmistapaamisia. Samalla on kiva jutella kaikenlaista. Metsän hoitoon ja käyttöön on Laitamaan mukaan nykyisin paljon vaihtoehtoja. -Metsänomistajien kannattaa ottaa minuun rohkeasti yhteyttä, kysyä ja esittää omia toivomuksia. Tuotto, luonto, riista ja maisema eivät sulje toisiaan pois. Hyvin hoidettu metsä voi olla myös luonnon kannalta hyvä. Eniten Laitamaa on huolissaan taimikoiden hoidosta. -Rästejä on nykyisin paljon. Heikosti hoidetut metsät tulisi saada tuottavaan kasvuun. Aiemmin kasvatettiin metsää pitkäjänteisemmin, ylisukupolvisesti. TOIMIHENKILÖT Luontoharrastajasta tuli metsäasiantuntija Taimikoiden hoitoa ei pitäisi unohtaa Laitamaa aloitti Karkkilan ja pohjoisen Vihdin metsäasiantuntijana marraskuussa. Puunkorjuussa voidaan painottaa vaikkapa maisematekijöitä, kertoo tuore metsäasiantuntija Anni Laitamaa, jonka toimipiste on Vihdin kirkon tyvessä.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=