20 YHTEISTYÖ -Ostin isältäni aikoinaan 15 hehtaarin metsän synnyinkunnastani Kerimäeltä ja lupasin pitää siitä huolen, mutta podin huonoa omaa tuntoa, kun se jäi hoitamatta. -Kuusi vuotta sitten perustimme yhteismetsän. Se on tosi hyvä etämetsänomistamisen muoto. Osakkaat luovuttavat metsänsä ja saavat osuuksia hehtaarien ja metsän arvon mukaan. -Metsää hoidetaan hyvin metsänhoitoyhdistyksen ja metsäpalveluammattilaisten toimesta. Myyntipuolen hoidamme kilpailuttamalla yrityksiä. 1040 hehtarin yhteismetsässä on 36 osakasta. - Vuoden päätteeksi vähennetään metsän myyntituotosta kulut ja sen jälkeen jaetaan ylijäämä osakkaille osuuksien mukaan. Piirainen on lisäksi mukana Pääkaupunkiseudun metsänomistajat ry:n hallituksessa hankkimassa alan tietoa ja levittämässä yhteismetsän ilosanomaa. Eikä siinä kaikki. Nuoruuden opettajan koulutus saa jatkoa, sillä 62-vuotiaana Piirainen haluaa lisää metsätietoutta suorittamalla aikuisopiskelijana metsätalousyrittäjän tutkinnon. 24 vuoden ura urheiIun pääkallopaikalla päättyi rikossyytteeseen Monivaiheisen työuran tehneestä Piiraisesta piti tulla liikunnanopettaja, hiihto- ja yleisurheiluharrastuksen seurauksena, mutta tulikin opettaja. Järjestötyö urheiluelämän pääkallopaikalla vei kuitenkin mennessään. Piirainen oli 24 vuotta putkeen erilaisissa johtotehtävissä Hiihtoliitossa, Olympiakomiteassa ja Suomen Liikunta- ja Urheilussa aina vuoteen 1999 asti. -Vieläkin joku kysyy minulta, että oletko sinä se hiihtoliiton Piirainen. Minä vastaan, että kyllä minä olen. Piirainen teki monien mielestä idioottimaisen tempun ja lähti toimitusjohtajaksi Lahden 2001 MM-kisojen dopingsotkuissa rypevään Hiihto- ’’Hiihtoliiton’’ Jari Piirainen lähti johtajaputkesta opettamaan lapsia ja tekemään puukauppaa Jari Piiraisen haastattelu alkoi Lohjalla asuntomessualueella Hiidensalmessa sijaitsevalla asunnolla muutamia minuutteja myöhässä. Piirainen teki nimittäin puhelimitse puukauppaa Etelä-Savon yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtajan roolissa. Opettaja Jari Piirainen näytti, miten istutus sujuu Pottiputkella oikeaoppisesti laikkumättään päälle. Netta Halmisto (vas.), Hertta Nortamo, Lena Lustig, Kiia Mäkinen ja Elena Paananen olivat innoissaan.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=