3 Kaikki Suomen metsät on harvennuttu liian harvaksi? Kari Korpi | toiminnanjohtaja | Metsänhoitoyhdistys Länsi-Uusimaa TOIMINNANJOHTAJALTA Yhtenä kauniina aamuna viime vuoden lopussa luimme epäuskoisina uutista, joka koski harvennusten laatua. Saimme lukea lehdestä, että tutkimusten mukaan Suomessa harvennetaan nuoret metsät liian harvaksi. Puita poistetaan liikaa, ajourat ovat liian leveitä ja uraväli on liian pieni. Tutkimus oli tehty Keski-Suomessa ja tarkastukseen oli otettu mukaan 86 työmaata. Toimijoiden välillä ei havaittu eroja, vaan tulokset olivat kaikilla samansuuntaisia. Työmaista peräti 58 % oli hakattu alle lakirajan ja 42 % oli hakattu metsänhoitosuosituksia harvemmaksi. Tutkimuksessa ei löytynyt yhtään hyvin hakattua kohdetta. Miten näin oli päässyt käymään? Uutinen yllätti siksi, että emme ole itse törmänneet vastaaviin tuloksiin. Toki yksittäisiä huonosti tehtyjä harvennuskohteita on silloin tällöin tullut vastaan. Uutisen todenmukaisuutta vahvisti se, että Metsäkeskus kiirehti todistamaan, että sen omat mittaukset ympäri Suomea olivat hyvin samansuuntaisia. Pahinta tässä oli se, että uutinen huononsi mielikuvaa Suomen metsien tilasta, ennen kaikkea hiilinieluna toimimisesta. Mattimeikäläinen ehkä ymmärsi, että metsien kasvu on pysähtynyt ja yksi syy siihen on se, että firmat hakkaavat metsät ahneuksissaan liian harvaksi. Ja vielä: hiilinielu on pienentynyt, joten nyt on kiireesti saatava puunkorjaajat kuriin ja rajoitettava hakkuita. Median voima on ihmeellinen. Uutinen löi niin voimallisesti läpi, että ”harvennusten voimakkuuteen on kiinnitettävä huomiota” -argumentti kuultiin monta kertaa myös kevään vaaliväittelyissä. Uutisesta tuli totuus. En halua puolustella toteuttajia, sillä huonoa harvennusjälkeä ei tule sallia. Huonoon työnjälkeen tulee puuttua ja valtakirjakaupoissa se on metsäasiantuntijoiden tehtävä. Metsänhoitoyhdistys kuuluu myös siihen samaan toteuttajaporukkaan, joka on vastuussa korjuujäljestä omien työmaidensa osalta. Jotakin mätää koko systeemissä kuitenkin on, jos tutkimuksessa ei löytynyt yhtään kelvollista kohdetta. Tämän toi ilmi koneyrittäjien liiton varatoimitusjohtajaa Simo Jaakkola, joka Maaseudun Tulevaisuudessa ihmetteli epäuskoisena tuloksia. Jaakkolan mukaan puunkorjuuyrittäjät Suomessa ovat huippuammattilaisia, jotka aina pyrkivät parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Meillä on PEFC-sertifiointijärjestelmä ja jokaisella toimijalla on omat sisäiset ohjeensa. Kaikki tietävät, että huono korjuujälki johtaa siihen, että toista kertaa ei tilalle enää tarvitse mennä. Onko vika metsänhoitosuosituksissa, kohdevalinnassa vai tarkastustoiminnassa? Mielestäni näistä kolmesta löytyy pääsyyt harvennusten huonoon lopputulokseen. Ohjeita pitäisi yksinkertaistaa. Esimerkiksi miksi runkoluku- ja pohjapinta-alarajat on määritetty koko metsikkökuviolle? Urakoitsijan ja tarkastajan kannalta olisi paljon yksinkertaisempaa, jos uudet ohjeelliset runkoluku- ja pohjapinta-alat mitattaisiin aina ajourien välistä, jolloin ei tarvitsisi arpoa kuinka paljon ajouraa voi olla ympyräkoealoilla. Toki erikseen pitää jatkossakin antaa ohjeet urien leveydestä ja uravälistä. Kohdevalinta ja suositusten liiallinen suoraviivaisuus on myös ongelmallista. Meillä on paljon riukuuntuneita koivikoita, jotka pitäisi kiireesti harventaa. Runkojen paksuus on kuitenkin monessa kohteessa niin pieni, että pohjapintaala jää alle metsänhoitosuositusten, jos metsikkökuviolta poistetaan puita muualtakin kuin ajourilta. Mutu-tuntumalla harvennuksella olisi kiire, mutta metsänhoitosuositus kertoo, että ei voi harventaa. Perusongelma näissä kohteissa on se, että taimikonhoitoa ei ole tehty ajallaan, jolloin puut eivät ole päässeet järeytymään kunnolla. Pitäisikö koivikoiden antaa mennä pilalle? Tarkastustoiminnassa on se ongelma, että siitä puuttuu paikoin maalaisjärki. Kävin itse muutama vuosi sitten katsomassa kahta mhy:n harventamaa aluetta, joista metsäkeskuksen tarkastaja oli antanut arvion: liian harva. Molemmissa kohteissa oli koealojen paikat merkitty dronella. Toinen oli metsikkö, jossa oli luonnostaan aukkoja, kallioita ja yksi pirunpelto. Toinen kohde oli pitkänmallinen metsäpala, jossa kaikki koealat olivat sattuneet ajouralle tai ajouran viereen. Etukäteisaavistukseni oli osunut oikeaan - kohteet oli tehty niin hyvin kuin se niissä kohteissa oli ollut mahdollista. Luontoa on vaikea mitata. Näiden tapausten jälkeen teimme sopimuksen Mikon Metsäpalvelun kanssa, joka tarkastaa pari kertaa vuodessa yhdistyksen kaikki urakoitsijat. Tästä on juttua toisaalla lehdessä. Puolueeton tarkastustoiminta on tärkeää, jotta korjuutoimintaa voidaan kehittää oikeaan suuntaan. Aurinkoista alkukesää!
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=