4 PUUKAUPPA Puukaupassa myyjän markkinat jatkuivat toukokuussa Metsänhoitoyhdistyksen toukokuussa kilpailuttamien leimikoiden keskihinnat ovat nousseet kaikkien aikojen korkeimpaan hintatasoon. Kuitupuiden hinnat ovat tällä hetkellä hintatilastojen mukaan korkeimmalla tasolla koskaan ja myös tukkipuulla on ollut keväällä ennakoitua parempi hintakehitys. Metsänomistajien kannattaa ottaa välittömästi yhteys metsäasiantuntijaansa ja sopia tilakäynti tälle vuodelle. Puun kysyntä on ollut kelirikko- ja kesäkohteissa poikkeuksellisen hyvä ja osaan leimikoista tarjouksia on saatu jopa ennätyksellinen määrä. Ainostaan energiapuussa on nyt ylikuumentunut markkinatilanne ohi. Myös puhtaiden talvileimikoiden myynti voi olla haastavaa, koska viime talveksi suunnitellut hakkuukohteet jäivät pääosin hakkaamatta lämpimien kelien vuoksi. Tarjouksissa on edelleen hämmentävän suuria eroja. Vain kilpailuttamalla saadaan selville kunkin alueen ja leimikon paras markkinahinta. Mitä puun myynti Metsänhoitoyhdistyksen kautta tarkoittaa Metsänhoitoyhdistys ei osta puuta eikä jalosta sitä. Miksi siis olemme mukana puukaupassa? Olemme metsänomistajan oma puukauppakonsultti. Tärkeimmät roolimme puukauppahetkellä ovat: 1. Puukaupan helppous ja turvallisuus. Meiltä saat puukaupan avaimet käteen -palveluna. 2. Emme ole puunjalostaja, joten puukaupassa ei synny eturistiriitaa meidän ja metsänomistajan välille. Tehtävämme on löytää sinulle metsääsi vastaava paras puunostaja ja
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=