UUSIMETSÄ

23 Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi teki viime vuoden keväällä metsänomistajalle noin 11 hehtaarin kesäkorjuukelpoisen harvennusleimikon, jossa oli puolet ensiharvennusta ja puolet muuta harvennusta. Tehdyn puunmyyntisuunnitelman mukaan puuta kertyisi kaikkiaan noin 470 kuutiota, josta kuitupuun osuus olisi yli 90 prosenttia. Eri puunostajilta saatiin neljä tarjousta, joissa oli valtavat erot. Metsänomistajan kanssa edellisen puukaupan tehneen ostajan tarjous oli tällä kertaa selvästi heikoin eli 8800 euroa. Paras tarjous oli 14200 euroa, noin 60 % alhaisinta tarjousta korkeampi. Tarjousten perusteella metsänomistajan tappion suuruus olisi 5400 euroa, mikäli kauppa olisi tehty kilpailuttamatta saman ostajan kanssa kuin edellinenkin puukauppa. Kohteen hakkuun jälkeen kauppaa voidaan tarkastella toteutuneilla mittaustiedoilla. Hakkuusta kertyi puuta 100 m3 arvioitua enemmän, lähinnä ensiharvennuksilta. Tukkimäärä toteutui hyvin tarkkaan arvion mukaisena, lisämäärä oli kuitupuuta. Silkkaa matematiikkaa Toteutuneiden mittaustietojen mukaan lisääntyneen puumäärän johdosta heikoin tarjous olisi tuonut metsänomistajalle 11000 euron puukauppatulon. Kun puukaupat tehtiin kuitenkin kilpailuttamisen kautta parhaan tarjouksen tehneen ostajan kanssa, tuli metsänomistajan tilille rahaa 16700 euroa. Paras tarjous olikin siis 5700 euroa eli 52 % heikointa tarjousta parempi. Metsänhoitoyhdistyksen laatima puunmyyntisuunnitelma oli erinomainen pohja tarjousten pyytämiselle ja puukaupan kilpailuttamiselle. Ostajien väliset erot tarjouksissa vaikuttivat suurilta, jopa epäuskottavan suurilta. Hakkuun jälkeen voidaan todeta, että tarjousvertailu antoi erittäin luotettavan kuvan ostajien välisistä tarjouksista ja niiden eroista. Viime aikoina on ollut paljon keskustelua siitä, kannattaako tai tarvitseeko puukauppaa lainkaan kilpailuttaa. On mietitty, voisiko sopimusasiakkuus, hintatakuut, bonukset yms. yhden ja saman ostajan kanssa tuoda suoraan ne hyödyt, jotka vaihtoehtoisesti saisi jokaisen puukaupan kilpailuttamisella. Tämä todellinen esimerkki osoittaa hyvin yksiselitteisesti ja kiistattomasti metsänhoitoyhdistyksen puukauppapalveluiden hyödyllisyyden ja arvon sekä puukauppojen kilpailuttamisen välttämättömyyden. PALVELUT Puukaupan kilpailutuksella jopa tuplatulot Teksti Pauli Rintala, kenttäpäällikkö | MTK Metsänomistajat Esimerkki elävästä elämästä puukaupan kilpailutuksen tärkeydestä. Metsänomistajan tilipussi kasvoi tuhansilla euroilla. Mhy Uusimaan metsäasiantuntija Vili Koivusaaren faktat puukauppaan Puukaupassa liikkuvat isot rahat, joten sen onnistumiseen kannattaa satsata. Valtakirjakaupassa valtuutat ammattilaisen hoitamaan asiat puolestasi, pienellä summalla kokonaisuuteen nähden. Vili Koivusaari listaa viisi kohtaa, jotka auttavat onnistuneessa puukaupassa. • Tiedä mitä myyt ja myy laadukkaasti. • Ostajien ero voi olla tuhansia euroja jo pienessäkin leimikossa. • Hyvässä markkinatilanteessa tarjousten erot kasvavat, joten kilpailuta. • Valitse ostaja faktojen, ei myyntipuheiden perusteella. • Mhy:n metsäasiantuntijasi on ammattilainen puolellasi. Mari Sarvaala Kuitupuuvaltaisessakin leimikossa ostajien hintaero voi olla yllättävän suuri.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=