METSÄNOMISTAJAT
12 Taimitarhan vuosi tammikuussa alkaa pienellä hiljaiselol- la. Tarhalla on töissä pari huoltomiestä, jotka huolehtivat myös lumitöistä. Lumet varsinkin muovihuoneiden katol- ta on syytä pudottaa. Myös taimien lumetuksesta on huo- lehdittava. Taimien päälle tehdään lumitykeillä keinolunta ja lingotaan luonnonlunta. Näin taimet saavat olla hyvässä suojassa talven säiden vaihteluilta paksun lumipeitteen alla. Maaliskuun aikana alkavat ensimmäiset kylvöt. Taimien pakkaus ja lähetystyöt pääsevät vauhtiin heti, kun lumet ja taimet ovat sulaneet, normaalisti huhtikuun viimeisel- lä viikolla. Silloin tarhalle tulee lisää väkeä töihin. Osa on niin sanottuja kausivakituisia, jotka ovat olleet töissä tar- halla useana vuonna, osa ihan uusia. Enimmillään meitä on tarhalla 45 – 50 henkeä töissä touko-kesäkuussa. Kesä- kuussa toimitetaan pakkastaimia (taimet ovat olleet talven pakkasvarastossa), jolloin niissä ei ole pitkää uutta kasvua. Kesäkuun alussa alkaa toinen kylvökierros muovihuonei- siin. Keväällä kylvetyt taimet ajetaan ulos karaisukentälle jatkokasvatukseen. Heinäkuussa jatkuvat taimikenttien kit- kentätyöt rikkakasveista. Taimille tehdään vuoden aikana 2-3 kitkentäkierrosta. Heinäkuun puolivälistä elokuun puo- liväliin tarhalla on töissä vain kasvatus- ja huoltohenkilös- tö, joka huolehtii taimien kastelusta ja lannoituksesta. Elokuun loppupuolella alkaa vuoden toinen myyntise- sonki; syyskuun loppuun kestävä taimien syysmyynti. Tämä on tosin vain noin 10 % vuoden taimimyynnistä. Vuoden huipennuksena tarhalla alkavat lokakuussa taimien pakkasvarastopakkaukset. Silloin pakataan suu- rin osa valmiista taimista pakkasvarastoihin. Varastoissa taimet ovat pahvilaatikoissa -4 - -6 asteen lämpötilassa. Siellä ne säilyvät hyvissä ja tasaisissa oloissa kevään lähe- tyskaudelle. Joulukuun puolivälissä tarha hiljenee joulun ja uuden vuoden odotukseen. Taimien kasvatus on ammattitaitoa vaativaa työtä kuten muukin metsänkasvatus. Vaikka työt on tehty viimeisen päälle hyvin, ollaan silti jossakin määrin luonnon armoil- la. Hallat, myyrät ja rikkaruohot, kylmät ja sateiset kesät sekä lumettomat ja lauhat talvet voivat vaikuttaa loppu- tulokseen huomattavan paljon. Vierumäen taimitarhan vuosituotanto on yli 20 miljoonaa tainta. Kun huomioidaan keskeneräinen tuotanto, on tar- halla parhaimmillaan taimia noin 40 miljoonaa kappaletta. Vierumäen taimitarhan vuosikierto Teksti: Jouko Kiviharju / Taimitarhanjohtaja
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=