METSÄNOMISTAJAT
9 jos metsänomistaja päivittää aktiivi- sesti alan tietämystään. Sitkeyskin voi olla tarpeen. – Tukiin liittyy päällekkäisyyttä ja byrokratiaa, joita soisi perattavan, et- tei hankkeita siksi jäisi tekemättä. Tupalassa metsänhoitoa alettiin miettiä uudelleen kymmenisen vuot- ta sitten. – Aikaisemmin esimerkiksi raivaa- misen tavoitteena oli totaalipuhdas jälki. Metsän kasvu ja tukkipuun määrä maksimoidaan edelleen, mut- ta nykyään mietin taimikonhoidosta asti, mihin se monimuotoisuuskohde tulee, kertoo kuuden lapsen isä. Hän ei halua olla heikentämässä tulevien sukupolvien elinolosuhteita. – Noin kolmannes uhanalaisista lajeista on perinnebiotoopeissa ja toinen kolmannes tarvitsee lahopuu- ta. Tässä ne kaksi asiaa, joita haluan edistää. Entä onko motokuski vaikeuksissa Tupalan kirjavilla metsäkuvioilla? – Minulla on luottokuskille merk- kikoodisto erivärisine nauhoineen. Esimerkiksi jos raita haittaa tulevai- suuden tukkipuun kasvua, ohje on tehdä raidasta tekopökkelö, eikä si- joittaa sitä energiapuukasaan. Metsää ei museoida Hämäläinen painottaa, että maan- ja metsänomistajien kannattaa itse olla monimuotoisuuden ja hiilensi- donnan asialla, muuten aloitteet ja määräykset tulevat kapeamman kat- santokannan edustajilta. Onneksi moni tavanomainenkin talousmetsän hoitotoimenpide edis- tää luonnon rikkautta. Ei pusikoi- tunut ja umpeenkasvanut kuusikko elätä liito-oravaakaan. Tupalassa jokainen kuvio mieti- tään kolmesta näkökulmasta. – Talouspuoli on ykkönen ja suosin isoja kuvioita, mutta niiden sisällä ekonomia, ekologia ja estetiikka pri- orisoidaan kohteen mukaan. Vuoden 2014 metsälain muutos mahdollistaa monia toimintamalleja. Vaikka metsät maastoineen ja hoi- totarpeineen ovat erilaisia, kaikille metsänomistajille lyhyin askel moni- muotoisuuteen on lahopuun lisäämi- nen. – Kaikkea minkä kantti kestää voi kokeilla. Se on nyt siitä kiinni, mitä metsänomistaja haluaa, sanoo isäntä, joka tuoton lisäksi tahtoo muun mu- assa palauttaa kadonneen kangas- vuokon mailleen. Ekologiset arvot korostuvat kohteissa, joissa ekonomiaa on hankala harjoittaa. – Maan- ja metsänomistajat voivat edesauttaa myös hiilen sitoutumista luontoon eli hidastaa ilmastonmuutosta. Eikä se ole meiltä mitenkään pois, päin vastoin, sanoo Mika Hämäläinen.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=