METSÄNOMISTAJAT

14 Kaakkoisen Suomen yksityistiestön parantaminen -hanke on päättymässä, mutta työ yksityisteiden hyväksi jatkuu. Sadat tiekunnat ja tiekuntien edustajat todistivat osallistumisellaan hankkeen tieiltoihin, webinaareihin ja verkkokoulutuksiin, että halua ja kykyä uuden oppimiseen löytyy. Vuonna 2019 uudistunut yksityistielaki kiinnosti tieillasta toiseen. Niin kuin tieyksiköintikin ja perusparannuksen hinta ja avustukset. Myöhemmin se, kuinka tiekunta voi toimia koroana-aikana laillisesti. Koronapandemia vaikutti suuresti tiekuntien toimintaan - ehkä pysyvästikin. Tiekunnat joutuivat miettimään päätöksentekoa ja kokousjärjestelyjä uudelleen. Ensimmäiset tiekunnat ovat jo kokeilleet sähköisen kokouksen järjestämistä, eikä se ole ensimmäisen kokouksen jälkeen vaikeaa. Hankkeen toimesta ehdittiin järjestää tieilta lähes 30 kunnassa, mutta pian oli siirryttävä luokkamuotoisista koulutuksista verkkokoulutuksiin ja oli ilahduttavaa todeta, että osallistujat seurasivat perässä ja tiewebinaarit löivät läpi. Useimmat tiewebinaareihin osallistuneista toivoivat verkkokoulutuksia lisää. Tähän kysyntää on jatkossa vastattava. Hankeaikana ja -alueella kasvoivat varsinkin Ely-rahoitteisten perusparannusten määrät, mutta valtakunnallisestikin avustusvaroja jäi hyödyntämättä. Erityisesti käyttämättä jäi metsäteiden kemera-tukea. Huoli yksityisteiden tulevaisuudesta ei siis ole ohi. Kaakon tiet -hankkeen palvelupuhelin todisti myöskin tarpeellisuutensa ja palvelu jatkuu ainakin kuluvan vuoden syksyyn. Lukemattomat puhelut, sähköpostit ja tapaamiset tienkäyttäjien kanssa antoivat hanketyöntekijöille hyvän kuvan tiekuntien arjesta ja tarpeista. Tiekunnissa painitaan mitä moninaisimpien haasteiden kanssa. Suomen metsäkeskus kiittää tiekuntia osallistumisesta hankkeen tapahtumiin. Kiitos kuuluu myös Kaakon metsänhoitoyhdistykselle ja hankkeen muille rahoittajille. Uskomme myös, että hanke antoi hyvät lähtökohdat uusille tiekuntien tukitoimille ja neuvonnan kehittämiselle. Neuvontaa ja tietoa tarvitaan, koska odotukset yksityisteiden kunnosta ja tiekuntien toiminnasta kasvavat koko ajan. Hyvää uutta vuotta ja turvallista matkaa! Työtä yksityisteiden hyväksi on jatkettava Ukko Bamberg | Projektiasiantuntija | Jani Salomaa | Projektipäällikkö Tiekunnille ja metsäteiden osakkaille Verkkokoulutussarjan tiekunnille suunnatut kurssit antavat hyvät perustiedot tiekunnan toiminnan tärkeimmistä osa-alueista tiekunnan hallintotehtävissä toimiville tai niihin aikoville. Kurssit soveltuvat hyvin yleistiedoksi myös tiekunnan osakkaille. • Yksityistielaki • Tiekunnan kokous • Tieyksiköinnin perusteet • Tiekunnan taloushallinto • Yksityisteiden kunnossapito • Hoitokunta, toimitsijamies ja niiden tehtävät Helppoa oppimista verkossa Verkko-oppimisympäristö ohjaa käyttäjäänsä eteenpäin, joten koulutuksen suorittaminen on helppoa. Yhden jakson läpikäynti on nopeaa. Jakson suorittaminen kestää n. 20 minuuttia. Kirjaudu Metsäkeskuksen verkkokoulutuksiin: www.metsakeskus.fi/fi/ajankohtaista/koulutukset-ja-tapahtumat/verkkokoulutukset Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit luoda ne rekisteröitymällä palveluun. Koulutukset ovat maksuttomia! Yksityistiekurssit verkkokoulutuksena Kaakkoisen Suomen yksityistiestön parantaminen – Kaakon tiet -hanke

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=