METSÄNOMISTAJAT

16 TIET Ville Saukkoriipi Ojat, rummut ja tien oikea muotoilu ratkaisevat pitkälti tien kestävyyden. Suodatinkangas tuo kantavuutta, jonka päälle pintasora ajetaan. Metsäteiden kunto on koetuksella kelirikkoaikana – säännöllinen hoito olisi halvin lääke Teksti Emma Halla-aho, viestinnän ja markkinoinnin asiantuntija | Mhy Etelä-Suomi Poikkeuksellisen nopea kevääntulo pysäytti puunkuljetukset. Teiden kuntoon panostamalla tilanne helpottuisi, ja monet metsätilat saataisiin ympärivuotisen kulkemisen piiriin. Tänä vuonna kelirikko iski ennätysaikaisin ja keskeytti korjuutöitä jo maaliskuussa, kun lämmin sää pehmensi maapohjat poikkeuksellisen varhain. Tämä on aiheuttanut suuria ongelmia puunkuljetuksille ja korjuutöille. Päijäthämäläinen kuljetusyrittäjä Tero Rämä on työskennellyt alalla noin kymmenen vuotta. – Talvi oli kylmä, mutta loppui nopeasti. Keli lämpeni kerralla, eikä sellaista välimallia ollut ollenkaan, että päivällä olisi plussaa ja yöllä pakkasta. Nyt mentiin käytännössä suoraan plussalle, Rämä kertoo. Tavallisena talvena korjuun jälkeen jää yleensä muutama viikko aikaa puiden kuljetukselle ennen kelirikkoa. Tänä vuonna helmi-maaliskuun taitteessa tilanne oli toinen. – Pahimmillaan tiet pettivät jo ennen kuin koneet ehtivät pysähtyä. Siirroille ei jäänyt käytännössä lainkaan aikaa. Yhtenä hetkenä oli vielä 20 astetta pakkasta, ja parin viikon päästä ei pystynyt enää ajamaan puita ollenkaan, Rämä muistelee.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=