18 KORJUUPALVELU FTF - joustavaa puunvälitystä Teksti ja kuva Juuso Heikkilä, toimitusjohtaja | FTF Oy Family Timber Finland (FTF) Oy on 30-vuotias puunvälitysyhtiö, jonka juuret ulottuvat 1990-luvun alkuun ja metsänhoitoyhdistysten kuusitukin Japanin-vientiin. Yhtiötä olivat perustamassa Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi sekä tuottajaliitot MTK Häme ja MTK Uusimaa. Nykyisin yhtiö on neljän metsänhoitoyhdistyksen (Mhy Etelä-Suomi, Kymenlaakso, Länsi-Uusimaa ja Lounais-Häme) omistama toimituskanava, joka välittää korjuupalvelupuuta kotimaan teollisuudelle. Lisäksi yhtiön erikoisuus on vientitoiminta Eurooppaan. Metsänhoitoyhdistykset tekevät viime kädessä päätöksen, haluavatko ne hyödyntää yhtiön tarjoamia palveluja. Alkuun FTF organisoi vientikaupan lisäksi energiapuukauppaa. Viime vuosina toiminta on laajentunut kattamaan myös kuitu- sekä tukkipuukaupat. Yhtiön palveluihin on siis oltu tyytyväisiä yhdistyksissä. Valtaosan puusta FTF hankkii metsänhoitoyhdistykseltä tienvarressa luovutettuna, jolloin yhtiö vastaa puun kuljetuksesta. Yhtiö ostaa kaiken puun kiintokuutioina, metsänhoitoyhdistyksen ei tarvitse miettiä esimerkiksi, kuinka paljon megawatteja puukuutiosta tulee. Mitä hyötyä keskitetystä puukaupasta on? Raakapuukauppa on volyymibisnestä. Tyypillisesti asiakkaat arvostavat isoa ja vakaata toimitusmäärää. Tämä ei aina ole yksittäiselle yhdistykselle helposti toteutettavissa. Kokoamalla pienet erät suuremmiksi toimituskokonaisuuksiksi saavutetaan parempi neuvotteluasema keskittyvässä ostajajoukossa ja vakaus, mikä korostuu erityisesti marginaalisilla puutavaralajeilla kuten koivutukki ja parrut. Isomman kokonaiserän pystyy hajauttamaan useammalle ostajalle, mikä pienentää ostajariskiä. Hajautuksen hyödyt ovat näkyneet kuluvan vuoden aikana, kun kuitupuumarkkina on ollut vaikeuksissa. Yhtiöllä on löytynyt aina kuidulle toimitusosoite, jos ei kotimaasta niin sitten viennistä. Lisäksi kokonaismäärän kasvaminen tuo logistiikkakuluihin säästöjä, kun kuljetusreittejä optimoidaan ja tyhjänä ajoa minimoidaan. Samalla yrittäjien työllisyyttä on pystytty tasaamaan. Vientiin menevää koivukuitua lastataan laivaan Loviisassa. Näin Metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelu etenee 4. Mhy:n korjuupalvelu mukana kilpailussa Metsänhoitoyhdistyksen oma korjuupalvelu on yksi tarjoajista muiden joukossa. Korjuun operaatioasiantuntija tekee leimikosta kiinteähintaisen tarjouksen kilpailutukseen. 5. Hakkuutyöt paikallisilta urakoitsijoilta Jos Mhy:n korjuupalvelu voittaa kilpailutuksen, paikalliset sopimus- urakoitsijat hoitavat hakkuu- ja korjuutyön. 7. Korjuun valvonta Metsäasiantuntija valvoo työn laatua metsänomistajan puolesta ja varmistaa, että hakkuu tehdään sovitulla tavalla. 6. Aikataulut ja ohjeistus Korjuun operaatioasiantuntija sopii hakkuun ajankohdan ja antaa urakoitsijalle leimikosta tarvittavat ohjeet. 1. Tilakäynti ja tavoitteiden kartoitus Metsäasiantuntija tekee maastokäynnin, jossa käydään läpi metsänomistajan hakkuutoiveet, metsän tilanne ja pitkän aikavälin tavoitteet. 3. Puukaupan kilpailutus Metsäasiantuntija kilpailuttaa puukaupan kaikkien alueen ostajien kesken, vertailee saadut tarjoukset ja esittelee ne metsänomistajalle, joka tekee lopullisen päätöksen ostajasta. 2. Hakkuusuunnitelma Tilakäynnin perusteella metsäasiantuntija laatii hakkuualueesta suunnitelman: tehdään leimausseloste ja arvioidaan puukertymät sekä hakkuutavat. 9. Puut toimitetaan ostajille Tien varteen korjatut puut kuljetetaan eri tehtaille ja ostajille Family Timber Finland Oy:n kautta. Family Timber Finland Oy toimii puun välittäjänä ja logistiikan järjestäjänä: se kokoaa eri metsänhoitoyhdistysten kautta tulevat puuerät suuremmiksi kokonaisuuksiksi, neuvottelee ostajien kanssa parhaat mahdolliset toimitushinnat ja hoitaa puiden kuljetukset. Näin pienetkin puuerät saadaan myytyä osana suurempaa kokonaisuutta kilpailukykyisesti. 8. Tilitys metsänomistajalle Metsänomistaja saa selkeän tilityksen puukaupan tuloista ja menoista. Lisäksi metsänomistaja näkee korjuun kokonaiskustannukset tilityslomakkeella.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=