METSÄNOMISTAJAT

23 KORJUUPALVELU Korjuuyrittäjät esittelyssä Metsäpalvelu Pelttari Oy, Joni Pelttari Yritys: Metsäpalvelu Pelttari Oy, Nokia, omistajat Joni, Jesse ja Jarmo Pelttari Työalue: Etelä-Pirkanmaa ja Kanta-Häme Yrittäjäura: Metsäkoneiden parissa olemme olleet kolmen sukupolven ajan 1960-luvun lopulta asti, nykyinen kokoonpano on vuoden 2021 lopulta. Kaikki kolme olemme tehneet koko työuramme puunkorjuun parissa. Yrityksen koko: Ympärivuotisia työntekijöitä on yrittäjien lisäksi kolme ja lisäksi sesonkiaikoina noin kaksi kausityöntekijää. Kalustoon kuuluu viisi muutaman vuoden käytössä ollutta metsäkonetta: 2 harvesteria ja 3 ajokonetta, sekä oma siirtoauto. Miksi Mhy:n urakoitsijana: Mhy Etelä-Suomi on liitosten myötä kasvanut suureksi työllistäjäksi, joten sen urakoitsijana toimiminen on luontevaa. Yhteistyö on lähtenyt hienosti käyntiin ammattitaitoisen työnjohdon ansiosta. Korjuupalvelun työkohteet tarjoavat monipuolisia sekä mielenkiintoisia haasteita työpäiviin. Mhy:n korjuussa pidämme erityisesti siitä, että toimitussopimuksia eri tavaralajeille on ympäri maan ja ulkomaille asti. Emme ole riippuvaisia yhden tehtaan tai toimijan tarpeista. Tämä antaa usein huomattavasti enemmän mahdollisuuksia puun apteerauksessa, ja mahdollistaa tarkemman puun talteenoton. Hyvä työmaa: Meille työmme on ensi sijassa laadukkaan asiakaspalvelun tuottamista. Jokainen asiakas on tärkeä, hänen metsänsä tarvitsee hoitoa ja haluamme sitä tarjota parhaamme mukaan. On toki totta, että työmaissa on vaihteluita, joita hinnoittelumme ei aina kykene täysin kattamaan, tai kohdetta ei joka sääolosuhteissa päästä edes korjaamaan. Varmaankin useimman urakoitsijan haaveissa kuitenkin siintää kantavan tien varrella oleva suuripinta-alainen, tasainen kantava kangas, hyvin harvennettu ja raivattu noin 80-vuotias männikön päätehakkuu. Vielä kun mäntytukilla olisi kelirikossa kova kysyntä! Haastava, mutta onnistunut hakkuu: Talvella teimme harvennushakkuuta ruoppapeltoon istutetussa koivikossa. Ensimetreillä selvisi, ettei maapohja kantanut koneita odotetusti kovista pakkasista huolimatta. Kekseliäisyytemme ei kuitenkaan loppunut tähän vaan lyhyen työnjohdon kanssa käydyn neuvonpidon jälkeen päädyimme hakkaamaan metsän siten, että puut syötettiin kokonaisina kourasta läpi ja siirrettiin kovemmalle maalle käsiteltäväksi. Näin ajokoneen ei tarvinnut liikkua pehmeillä alueilla, ja juontamalla työ saatiin tehtyä ilman vaurioita ja koneen upotuksia. Työtä ei jätetty puolitiehen, ja lopputuloksena oli laadukas korjuujälki haastavista olosuhteista huolimatta. Palomaan metsätyö, Teemu Jääskeläinen Yritys: Palomaan metsätyö, Hollola, omistaja Teemu Jääskeläinen Työalue: Padasjoki, uutena alueena tuli lisäksi Lammi, Tuulos ja Hauho. Yrittäjänä vuodesta 2014, sitä ennen reilu kymmenen vuotta toisen leivissä hakkuuhommissa. Yrityksen koko: Yksi hakkuukone itsellä, jota ajan yksin. Kestokasvu oy:n Heikki Ojanperä aliurakoi puunajon. Miksi Mhy:n urakoitsijana: Mhy tarjoaa vaihtelevia työmaita aukoista ensiharvennuksiin sekä välillä erikoisempiakin kohteita esimerkiksi DNA-mastojen tonttien siivous, viemärilinjan hakkuita yms. Hyvä hakkuutyömaa on reilun kokoinen, hyvin raivattu ja selkeä. Haastava, mutta onnistunut hakkuu: Kärkölän Järvelästä Hollolan Herralaan vedetyn viemärilinjan hakkuut kesällä 2023. Siinä oli useita maanomistajia ja monenlaista maastoa sekä sähkölinjoja, rakennuksia ja teitä, joita joutui varomaan. Linja saatiin kuitenkin hakattua auki aikataulussa kaivuutöitä varten. Emma Halla-aho Metsäpalvelu Pelttarin toimitusjohtaja Joni Pelttari (vas.) ja hakkuukoneenkuljettaja Jere Pakarinen. Palomaan metsätyön Teemu Jääskeläinen. Mari Sarvaala

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=