METSÄNOMISTAJAT

37 HENKILÖSTÖUUTISET Jonas Breiling metsäasiantuntija Kärkölä Terve! Siirryin Kärkölän metsäasiantuntijaksi viime marraskuussa Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeestä Hauhon alueelta, jossa työskentelin vajaan vuoden. Valmistuin maaliskuussa 2025 metsätalousinsinööriksi. Alun perin opiskelin taloushallinnon tradenomiksi ja teinkin taloushallinnon töitä ennen kuin siirryin opiskelemaan metsäalaa. Päätös onkin ollut täysin oikea, metsässä aika kuluu nopeasti ja työ on mielekästä! Metsänomistajille neuvoksi: hoida taimikot ja harvennukset ajallaan. Näin säästyt tulevaisuudessa kalliilta hoitokustannuksilta ja metsät voivat hyvin. Jonaksen tavoitat puh. 044 542 0048 tai jonas.breiling@mhy.fi Julia Laitinen metsäasiantuntija Heinolan eteläosat ja Asikkalan Rutalahti Moikka! Sijaistan Jonna Lättilää Heinolassa hänen vanhempainvapaansa ajan. Valmistuin metsätalousinsinööriksi keväällä 2025, samoihin aikoihin kun esikoiseni syntyi. Kasvoin maalla, jossa metsät reunustivat pihapiiriä ja polttopuutalkoot olivat jokakesäinen juttu. Muistan myös kesän, kun tuli ajettua mopolla monta kymmentä kilometriä taimia istuttamaan. Vasta myöhemmin mieli kirkastui ajatukselle, että metsäala onkin oma juttu ja päätin vaihtaa sairaalamaailmasta metsään. Odotan innolla työn tuomia uusia kohtaamisia ja erityisesti tutustumista metsänomistajiin. Olisi mukavaa lähteä yhdessä tutustumaan metsiin ja suunnittelemaan tulevia toimenpiteitä. Julian tavoitat puh. 044 342 0063 tai julia.laitinen@mhy.fi Ullariikka Eriksson metsäasiantuntija Hauho Moi! Aloitin Hauhon metsäasiantuntijana viime syksynä. Olen kotoisin Varsinais-Suomesta Perniöstä. Perheessäni on minun lisäkseni metsäalalla työskentelevät isäni ja kaksi veljeäni. Kuunnellessani heidän keskustelujaan kiinnostuin metsäalasta työpaikkana ja lähdin opiskelemaan metsätalousinsinööriksi Tampereelle. Opintoni sain päätökseen toukokuussa 2025. Kannustan metsänomistajia olemaan minuun yhteydessä, jotta voimme yhdessä varmistaa, että metsät hoidetaan hyvin ja oikea-aikaisesti kuntoon. Ullariikan tavoitat puh. 050 460 4659 tai ullariikka.eriksson@mhy.fi Johanna Lamminen luonnonhoidon asiantuntija Hei! Olen metsätalousinsinööri (AMK) Evolta ja työskentelen Mhy:llä luonnonhoidon asiantuntijana Koneen säätiön Luonnonarvopalvelut aktiiviseksi osaksi metsätaloutta -hankkeessa. Päädyin tehtävään opinnäytetyöni kautta, jossa tarkastelin luonnonarvokauppaa kolmen tapauskohteen avulla. Taustaltani olen sosionomi (AMK), mutta vahva luontoyhteys johdatti minut alanvaihtoon. On hienoa saada edistää metsäluonnon monimuotoisuutta. Metsänomistaja – ole rohkeasti yhteydessä, niin löydetään yhdessä metsäsi hyvinvointia tukevat luonnonarvokaupan mahdollisuudet! Johannan tavoitat puh. 044 542 0054 tai johanna.lamminen@mhy.fi

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=