

7
Huomattava osa haka-
tusta puusta oli ehtinyt pi-
laantumaan jo niin pahoin,
että se hinnoiteltiin joko
kuitu- tai energiapuuna.
Viime kesän ”suotuisat
sääolosuhteet” eli kylmä ja
märkä kesä hillitsivät kir-
janpainajien lisääntymis-
tä ja tuhomäärät laskivat
edellisvuosia pienemmiksi.
Vaikka viime vuonna
säästyttiinkin pahemmilta
kirjanpainajatuhoilta, ei
tuhouhka ole poistunut.
Talvehtinut kirjanpaina-
jakanta on edelleen nor-
maalia suurempi. Kylmä
ja sateinen alkukesä lupaa
kuitenkin ”hyvää” kirjan-
painajatuhojen kannalta.
Märkyys ja kylmyys hidas-
tavat kannan kehitystä, ei-
vätkä kirjanpainajat toden-
näköisesti ehdi tekemään
kuin yhden lisääntymisen
tänä kesänä. Tämä tietäi-
si, että tuhot eivät nouse
vuosien 2012-13 epidemia-
tasolle.
Torju tuhoja
ennakolta
Kirjanpainajatuhot koh-
distuvat pahiten vanhoi-
hin, yli 85-90 vuoden ikäi-
siin kuusikoihin. Ainut tu-
hojen ennakkotorjuntaan
varmasti tepsivä lääke on
hakata ajoissa vanhat, yli-
ikäiset kuusikot pois, en-
nen kuin ne joutuvat tuhon
kohteiksi.
Mikäli vanhojen kuusik-
kojesi lähistöllä on alueita,
joilla tuhoja on aikaisem-
pina vuosina esiintynyt,
kannattaa heti alkukesästä
lähtein käydä säännöllisesti
tarkkailemassa omia kuu-
sikoitaan. Mikäli merkkejä
kirjanpainajien iskeytymi-
sestä alkaa esiintyä, on
alueella tehtävä pikainen
hakkuu, jos haluaa saa-
da arvokkaan tukkipuun
myytyä tukin hinnalla.
Metsäkeskuksen koti-
sivuilta voit käydä katso-
massa, onko metsäsi lähis-
töllä normaalia runsaam-
pi kirjanpainajakanta ja
noussut tuhoriski. Tiedot
löytyvät
www.metsakes-
kus.fi-> tilastot ja kartat
-> kirjanpainajakannan
seuranta -> kirjanpainaja-
kannan iskeytymiselle alt-
tiit alueet.
Pekka Vainikka
elinkeinopäällikkö
Suomen metsäkeskus,
Kaakkoinen palvelualue
Auli Ylikoski
Kun kirjanpainajatuho näyttää tältä, hakkuu on jo myöhäistä.
Tutustu verkossa
yara.fi/metsaJa ota yhteyttä
metsänhoitoyhdistykseesi
ja kerro tavoitteistasi!
Sinultakin
saattaa puuttua
puuta
Metsänlannoituksella kasvatat puuta,
joka jäisi sinulta saamatta, jos et tekisi
mitään. Voit saada nykyisen metsäsi pian
hakkuukypsästä puustosta jopa satojen
eurojen tulonlisäyksen hehtaarilta.
Kirjanpainajauhka ei ole poistunut
Kaakkois-Suomi ja osat
eteläistä Etelä-Savoa
olivat vuosina 2012-
13 maan pahinta kir-
janpainajatuhoaluetta.
Vuonna 2013 Kaakkois-
Suomen ja Etelä-Savon
alueella jouduttiin hak-
kaamaan 1570 heh-
taaria kirjanpainajien
tuhoamia järeitä kuu-
sikoita. Tuhohakkuiden
puustomäärä oli noin
380 000 kuutiota.