Background Image
Previous Page  8 / 24 Next Page
Information
Show Menu
Previous Page 8 / 24 Next Page
Page Background

8

Pitkän linjan metsä-

suunnittelija on aloittanut

uransa vuonna 1988 Suo-

menniemen

metsänhoi-

toyhdistyksellä. Työuraan

on mahtunut kaksi vuot-

ta metsähallituksella, kuin

myös kolme vuotta Metlan

(Metsäntutkimuslaitos) joh-

tavana oppaana Saariselällä.

Tämän jälkeen Auli palasi

pohjoisesta takaisin Savo-

Karjalaan ja teki 11 vuotta

töitä metsäsuunnittelijana

Metsäkeskuksella. Met-

säkeskuksen jälkeen Auli

päätyi metsäsuunnittelijaksi

Mhy Mänty-Saimaan palve-

lukseen.

Aulin pääsääntöinen toi-

misto sijaitsee Savitaipaleel-

la, mutta toimenkuvansa

puolesta hän viettää paljon

aikaa maastossa. Työreis-

suilla päivät uhkaavat use-

asti venyä, mutta se ei Aulin

menoa haittaa, sillä tulos-

ta täytyy saada aikaiseksi.

Auli muistuttaa, että met-

säsuunnittelijan tulisi opti-

moida matkareittinsä siten,

että vierailtavat metsäpalstat

tulisi käytyä loogisessa jär-

jestyksessä aikaa ja kilomet-

rejä säästäen. Ekologisuus,

tehokkuus ja pitkän linjan

tavoitteet korostuvatkin Au-

lin työssä.

Metsäsuunnitelmasta

nähdään

metsänomistajan

seuraavan 10 vuoden

tulot ja menot metsästä

Mutta mitä tekee met-

säsuunnittelija ja mikä on

metsäsuunnitelma? Auli vas-

taa tiivistetysti, että metsä-

suunnitelma on kuin tiliote

metsästä. Metsäsuunnitel-

masta nähdään metsänomis-

tajan seuraavan 10 vuoden

tulot ja menot metsästä, se-

kä mitä tehdään missä ja

milloin. Aulin tavoitteena

on hyvinvoiva metsä ja hä-

nen tehtävä on tuottaa tämä

informaatio metsänomis-

tajalle hänen metsästään.

Toimenkuvaan kuuluu niin

metsävaratietojen ylläpitä-

minen, metsänomistajaläh-

töisen metsäsuunnitelman

laatiminen kuin myös ar-

vokkaiden luontokohteiden

havainnointi.

Auli selvittää metsänomis-

tajan puolesta myös esimer-

kiksi mahdolliset metsälain

ja luonnonsuojelulain tar-

koittamat arvokkaat elin-

ympäristöt, jotka kelpaavat

METSO-ohjelmaan. Kritee-

rien täyttyessä metsäomista-

ja on oikeutettu halutessaan

hakemaan ELY-keskukselta

puiden myyntiä vastaavan

korvauksen suojeltavalta

alueelta. Yleisin suojelukoh-

de on vanha metsä, jossa

on paljon lahonnutta puuta.

Auli muistuttaa, että pie-

nemmistä kohteista on tur-

ha hakea suojelupäätöstä,

sillä suojelupäätöstä varten

rauhoitettavan alueen tulisi

mielellään olla yhtenäinen

ja ELY-keskuksen mukaan

kangasmetsistä alle neljän

hehtaarin kohteet eivät

myönteistä päätöstä helpolla

saa. Lehto- ja korpimetsissä

pienemmätkin suojelualueet

voivat mennä läpi, mutta

tulee muistaa että jokainen

suojelukohde on yksilölli-

nen ja se käsitellään omana

tapauksenaan. Enemmänkin

löytyisi kohteita, Auli muis-

tuttaa.

Maastossa liikkuminen

tuo omat haasteensa

Ennen maastoon lähtemis-

tä Auli valmistautuu huo-

lellisesti, jotta hän ehtisi

käymään kaikki kohteensa

läpi. Aluksi kohdetta tarkas-

tellaan ilmakuvista, mutta

lopullinen metsäsuunnitel-

ma muodostuu vasta maas-

tokäynnin jälkeen. Auli käy

metsän jokaisen kuvion

huolellisesti läpi. Maastos-

sa liikkuminen tuo omat

haasteensa kokeneellekin

metsässä liikkujalle ja erityi-

sesti rehevissä kivikkoisissa

taimikoissa ja vastaraiva-

tuilla alueilla tulisi muistaa

olla varovainen, jotta nilk-

kavammoilta säästyttäisiin,

Auli summaa.

Metsän tulevaisuus

Metsäsuunnitelman tärke-

yttä metsien hyvinvoinnin

kannalta ei voi liikaa koros-

taa. Aulin kaltaiset metsä-

suunnittelijat tekevät tärke-

ää työtä metsänomistajan si-

joituksen hoidon, eli metsän

kannalta. Metsäsuunnitelma

on hyödyllinen myös niille

metsänomistajille, jotka ei-

vät ensisijaisesti tavoittele

taloudellista hyötyä metsis-

tään. Metsäsuunnitelman

avulla voidaan kartoittaa

metsän tilanne, arvokkaat

kohteet ja metsänomistajan

toiveita kunnioittaen metsän

tulevaisuus. Metsänhoitoyh-

distykseen yhteyttä ottamal-

la metsänomistaja voi laittaa

vireille metsäsuunnitelman

laadinnan, jos sitä jostain

syystä ei vielä ole.

Kalle Rantonen

Harjoittelija

Mhy Mänty-Saimaa

Metsäsuunnitelma –metsäinen tiliote

Metsänhoitoyhdistys

Mänty-Saimaan met-

säsuunnittelija

Auli

Ylikoski arvioi metsien

kuviotiedot, tulevai-

suuden ja erikoiskoh-

teet vankalla ammat-

titaidolla.Metsänomis-

tajat ovat tervetulleita

Aulin matkaan, etenkin

jos reipas metsäsuun-

nistus metsäsuunnitel-

man teon yhteydessä

kiinnostaa.

Metsänomistaja Simo Paasonen ja Auli Ylikoski metsäkierroksen jälkeen.

Kalle Rantonen