11 METSÄNOMISTAJA Sukupolvenvaihdos mahdollisti jatkumon Tila edustaa siskoksille jatkumoa. – Tilalla on ollut vahvoja naisia ennen meitä, ja haluamme, että tämä uniikki kokonaisuus säilyy myös tuleville sukupolville. Viime vuonna tilalle tehtiin sukupolvenvaihdos, kun tilan omistajuus vaihtui siskosten tädiltä heille. Koska Kristina ja Katarina eivät ole rintaperillisiä, kyse ei ollut suorasta perinnöstä, vaan sukupolvenvaihdos toteutettiin lahjaluontoisena kauppana. – Sukupolvenvaihdos oli useamman vuoden projekti. Halusimme ymmärtää lähtökohdat, perusteet ja sen, mikä on myös tilan todellinen tulopotentiaali. Siskokset asuvat Helsingissä ja työskentelevät täysin muilla aloilla, joten uuden oppiminen on ollut ensimmäisen vuoden aikana väistämätöntä. – Aluksi ajatteli, että onhan toimintaa seurannut vierestä elämän aikana. Mitä enemmän asioista alkoi ymmärtää, sitä enemmän ymmärsi myös sen, kuinka vähän oikeasti lopulta tiesikään, Katarina toteaa. Yksi tärkeä oppi onkin ollut avun pyytäminen. Etenkin metsänhoidollisissa asioissa siskokset ovat hyödyntäneet metsänhoitoyhdistyksen apua ja palveluita. Yhdessä metsäasiantuntijan kanssa Katarina ja Kristina tekivät suunnitelman siitä, mitä metsälle tehdään tulevaisuudessa. – Meillä oli oma suunnitelma ja visio valmiiksi mietittynä, mutta meille oli tärkeää kuulla myös ammattilaisen mielipide. Lopulliset päätökset teemme kuitenkin itse. Myös lähipiirin apu on ollut korvaamatonta etenkin alussa. – Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Niin kauan kysytään, että asian ymmärtää, Katarina naurahtaa. Selkeä visio ohjaa toimintaa Siskosten päätöksiä ohjaa yksi ajatus yli muiden: pitkäjänteisyys. – Selkeä visio auttaa päätöksenteossa. Kun tietää, mihin on menossa, on helpompi valita, mitä milloinkin kannattaa priorisoida, he sanovat. Taustalla vaikuttaa myös molemmille liike-elämästä tuttu ajattelutapa. Metsää ei tarkastella vain tämän hetken näkökulmasta, vaan vuosikymmenten päähän. Metsän omistaminen ei ole siskoksille harrastus eikä päätyö, vaan pidemmän ajan projekti, joka rakentuu hiljalleen ja säilyy tuleville sukupolville. Haaveena on avata kartanon ympäristöä myös muille. – Haluaisimme, että muutkin pääsisivät kokemaan tämän paikan rauhan ja luonnon. Ajatus kartanon avaamisesta laajempaan käyttöön on vielä suunnitteluasteella, mutta suunta on selvä. Metsä voi olla samaan aikaan sijoitus ja tunneasia Siskoksille metsän omistaminen ei ole vain taloudellinen päätös, mutta tässä maailman tilanteessa se tuntuu turvalliselta ratkaisulta. – Tuntuu hyvältä omistaa jotain konkreettista ja uusiutuvaa, Katarina pohtii. Siskokset käyvät tilalla säännöllisesti, joskus kuukausittain, joskus harvemmin. Jokainen käynti syventää ymmärrystä ja suhdetta metsään. Ensimmäinen vuosi metsänomistajana on päässyt myös yllättämään ja haastamaan sopivassa suhteessa. – Jatkuvasti on pakko sopeutua ulkopuolelta tuleviin muutoksiin kuten myrskyihin. On tärkeää, että pystyy mukautumaan ja oppimaan uutta jatkuvasti. Omistajuus on tuonut mukanaan uusia kysymyksiä ja päätöksiä, mutta samalla se on syventänyt suhdetta paikkaan, joka on ollut osa elämää jo lapsuudesta asti. Siskokset kokevat, että heidän erilaiset taustansa tuovat metsän omistamiseen omat vahvuutensa, ja asioita osaa tarkastella monesta näkökulmasta. – Metsänomistajuus ehdottomasti kannattaa. Kenenkään ei tarvitse olla valmis, vaan tärkeintä on, että uskaltaa vain aloittaa, Katarina rohkaisee. Hauholla sijaitseva Hovinkartano on Herbertin siskoksille paljon enemmän kuin pelkkä metsätila. Se on paikka, jossa lapsuuden kesät vietettiin ja metsäsuhdetta rakennettiin.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=