

22
Yksinkertaistettuna liike-
tulos kertoo, kuinka paljon
metsänomistaja saa vuosittain
yhdeltä metsähehtaarilta keski-
määrin rahaa. Metsätalouden
liiketulos saadaan, kun vuotui-
sista bruttokantorahatuloista
vähennetään metsien hoitoon
käytetyt kustannukset sekä
metsien hallintokulut, joita
ovat mm. metsänhoitomaksut
sekä matka-, puunmyynti-,
koulutus- ja jäsenmaksukulut.
Mahdollisuudet
liiketoimintatuloksen
kasvattamiseen
paranevat entisestään
Käynnissä oleva metsä-
teollisuuden voimakas in-
vestointiaalto tulee muut-
tamaan puun kulkuvirtoja
Suomessa. Huomattava osa
Pohjois-Savon, Etelä-Savon
pohjoisosien ja Häme-Uu-
simaan alueen puista, jotka
aikaisemmin ovat tulleet
Kaakkois-Suomen tehtaille
suuntautuvat jatkossa Kes-
ki-Suomeen Metsä Grou-
pin uudelle Äänekosken
biotuotetehtaalle ja Stora
Enson Varkauden uudelle
kartonkikoneelle.
Kun lisäksi huomioidaan,
että UPM:llä on Kuusan-
koskella parhaillaan käyn-
nissä sellulinjan uudistus,
joka lisää raaka-ainetarvet-
ta 800 000 kuutiota, tulee
puun kysyntä nousemaan
Etelä-Savossa ja Kaakkois-
Suomessa lähivuosina aivan
uudelle tasolle.
Metsien käyttöastetta
vara kasvattaa
Kaakkois-Suomen metsi-
en suurin kestävä vuotuinen
tukki- ja kuitupuun hakkuu-
mahdollisuus on 4,6 miljoo-
naa kuutiota ja Etelä-Savos-
sa 6,9 miljoonaa kuutiota.
Viimeisen viiden vuoden
aikana Kaakkois-Suomessa
on hakattu tukkia ja kui-
tua keskimäärin 4,0 miljoo-
naa kuutiota vuodessa ja
Etelä-Savossa 6,0 miljoonaa
kuutiota. Tukin ja kuidun
kestävistä hakkuumahdolli-
suuksista on Kaakkois-Suo-
men ja Etelä-Savon alueella
vuosittain jäänyt käyttämät-
tä 1,5 miljoonaa kuutiota.
Metsäteollisuuden kasva-
va puuntarve mahdollistaa
myyntimäärien kasvattami-
sen kestävien hakkuumah-
dollisuuksien tasolle, joka
lisää kaakkois-suomalaisten
ja etelä-savolaisten metsän-
omistajien kantorahatuloja
noin 50 miljoonalla eurol-
la. Liiketoimintatuloksessa
se merkitsee lisäystä noin 30
euroa hehtaarille.
Pekka Vainikka
elinkeinopäällikkö
Suomen metsäkeskus,
Kaakkoinen palvelualue
aa
Etelä-Savo Etelä- Ja K-Pohjanmaa Keski-Suomi
Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-P hjanmaa Lapp
143,8
180,1
63,8
119,3
119,6
113,2
46,8
42,5
Yksityismetsien liiketulos metsäkeskusalueittain vuonna 2014,
€/hehtaari
0
50
100
150
200
250
Ahvenanmaa
Rannikko
Lounais-Suomi
Häme-Uusimaa
Kaakkois-Suomi
Pirkanmaa
Etelä-Savo
Etelä- Ja K-Pohjanmaa
Keski-Suomi
Pohjois-Savo
Pohjois-Karjala
Kainuu
Pohjois-Pohjanmaa
Lappi
Koko maa
€/ha
Metsien korkea hyödyntämisaste, hyvä kantohintataso sekä kohtuullisen matalat metsänhoitokustannukset ovat nostaneet Kaakkois-
Suomen ja Etelä-Savon yksityismetsätalouden liiketuloksen maan kärkikastiin.
Kaakkois-Suomi ja Etelä-Savo kärkikolmikossa
metsätalouden liiketuloksessa
Yksityismetsätalouden
liiketulos oli viime vuon-
na Kaakkois-Suomessa
maan korkein ja Etelä-
Savossa kolmanneksi kor-
kein. Kaakkois-Suomessa
liiketulos oli 211,9
€
/heh-
taarilta ja Etelä-Savossa
180,1 euroa
/hehtaari.Vä-liin kiilasi Häme-Uusimaa.
Koko maan keskiarvo oli
99,2
€
/hehtaari.