

22
Lasten ja nuorten metsä-
ja luonto-osaaminen uhkaa
hiipua. Metsäteollisuus on
kuitenkin edelleen tärkeä tu-
kipilari Suomen taloudessa
ja metsäteollisuus tarvitsee
kotimaista raaka-ainetta.
Puuntuotannon lisäksi metsä
on suomalaisille tärkeä vir-
kistäytymispaikka, jossa on
tärkeitä luontoarvoja ja jon-
ka monimuotoisuutta täytyy
vaalia. - Idea metsäteemaisis-
ta kerhoista lähti alun perin
4H-kerholaisten vanhemmil-
ta. Lähdimme kehittelemään
asiaa metsänhoitoyhdistyk-
sen kanssa ja lopputuloksena
löimme lukkoon neljä ko-
koontumiskertaa, Mäntyhar-
jun 4H-yhdistyksen toimin-
nanjohtaja, Virve Väisänen,
kertoo. Työnjako on selvä
Metsänhoitoyhdistys järjes-
tää maastokohteet ja tuo
asiantuntemuksensa paikalle,
4H hoitaa muut käytännön
järjestelyt ja tiedottamisen.
- Metsätaituri-kerhossa on
ollut mukana 8-12 vuotiai-
ta lapsia ja parilla on ollut
myös vanhempi mukana.
Kaikki ovat tervetulleita.
Kevään kerhot aloitettiin
Mikkasen tilalla, jossa met-
sätaitoilua harrastava Mika
Tommila opasti kerholaiset
mm. metsänmittauksen sa-
loihin, metsän tuholaisiin ja
metsätyökaluihin. Kerholai-
set pääsivät myös kokoile-
maan puutavaran kuorma-
usta. - Tommila oli nähnyt
paljon vaivaa päivän eteen,
Väisänen kiittelee. Seuraaval-
la kerralla apuna oli metsän-
hoitoyhdistys ja kerhoillassa
tutustuttiin metsänuudistami-
seen. Metsuri Marko Ojala
oli paikalla näyttämässä mal-
lisuorituksen ja Simo Honka-
nen teki kaivurilla mättäitä
taimia varten. Innostuneet
kerholaiset eivät malttaneet
odottaa hommiin pääsyä ja
kivinen maastokin koettiin
vain hyväksi paikaksi harras-
taa samalla parkouria.
Kolmannella kerralla näh-
tiin metsäkone töissä. Marko
Ihonen kertoi työstään ja ko-
neestaan. Koneen hytti kiin-
nosti kovasti, vaikka met-
säkoneet olivatkin monelle
kerholaiselle entuudestaan
tuttuja. Lisäksi kerhossa ker-
rattiin relaskoopin käyttöä ja
puun pituuden mittaamista
sekä etsittiin metsän rehevyy-
destä kertovia opaskasveja
Mhy Mänty-Saimaan harjoit-
telijoiden Juuso Riittisen ja
Matti Tirrin avustuksella.
Mhy Mänty-Saimaa halu-
aa olla mukana edistämässä
lasten ja nuorten luontosuh-
teen kehittymistä ja samalla
kertoa heille, millä tavalla
Suomalaisia metsiä voidaan
hyödyntää. Metsätalouden
ympärillä on myös työmah-
dollisuuksia, joita kurssilai-
set voivat vähän vanhempina
kenties kokeilla. Tavoitteena
on saada mahdollisimman
moni lapsi ja nuori kiin-
nostumaan metsästä. Heistä
useat kun ovat tulevia met-
sänomistajia ja osa varmasti
hakeutuu vanhempana myös
alalle töihin. Hakkuukoneen
äärellä tulevia moto-kuskeja
oli ainakin suurin osa poru-
kasta.
Viimeisellä kerhokerral-
la mennään Suomenniemen
Myllysillassa 16.7. järjestet-
täviin metsätaitokilpailuihin.
Kerholaisilla on mahdolli-
suus kiertää joko ihan oi-
kea metsätaitorata tai testata
taitojaan lapsille suunnatulla
luontopolulla. Metsätaituri-
kerho saanee jatkoa syksyllä.
Suvi Kokkola
toiminnanjohtaja
Mhy Mänty-Saimaa
Täyden palvelun metsäpankki!
Osuuspankki on metsänomistajan pankki. Meiltä saat
asiantuntija-apua kaikissa metsätalouden rahoitus-
asioissa, pankkipalveluissa sekä vakuutuksissa.
Kysy lisää Savitaipaleen tai Suur-Savon Osuuspankista
tai katso lisätietoja osoitteesta
op.fi/metsaMetsäkoneen hyttiin oli tunkua jonoksi asti.
Juuso Riittinen näyttää, miten relaskooppia käytetään.
Innokkaat istuttajat.
Suvi Kokkola
Virve Väisänen
Metsäosaamista 4H-kerholaisille
Mäntyharjun 4H-yhdistys
ja Mhy Mänty-Saimaa
ovat kevään 2016 aikana
järjestäneet yhteistyössä
metsäteemaisia kerhoja
mäntyharjulaisille lapsil-
le ja heidän vanhemmil-
leen. Kerhoissa on tutus-
tuttu metsänuudistami-
seen, metsänarviointiin,
metsäluontoon ja mikä
tärkeintä, metsässä työs-
kenteleviin koneisiin.
Juuso Riittinen