Metsänomistajat
Pohjois-Savo 2
/2013
18
Metsä- ja luontomatka Itävaltaan
16.4.–23.4. 2013
Otteitamatkakertomuksesta
Teimme tutustumispatikoinnin
alueen metsäluontoon paikalli-
sen metsänhoitajan johdolla.
Metsänhoitoyhdistyksen edus-
taja Pekka Sahlman piti kiitospu-
heen ja lahjoitti aivan erityisen
hienon kellon, joka oli tehty
erilaisista suomalaisista puuma-
teriaaleista. Metsänhoitaja sai
myös kirjan Suomen metsistä ja
kutsun tulla kylään.
Tutustumiskäynti
Egger-sahal-
la oli täyttä asiaa. Saha on pieni
perheyritys, joka hankkii tarvit-
tavan materiaalin lähitienoolta.
Suurin osa on kuusta ja näiden
puiden kohdalla arvuuteltiin ko-
vasti vuosirenkaista puiden ikää.
Kasvupaikasta tietenkin riippuu,
miten nopeasti puu kasvaa. Nyt
oli hiljainen kausi menossa, mut-
ta jos tienoolla on joskus kova
myrsky, saha joutuu toimimaan
ylikierroksilla, eihän puita voi
jättää rinteille tuhohyönteisten
saaliiksi. Sahan sisätiloissa oli
mielenkiintoista seurata, miten
iso pölkky muuttui laudoiksi
kerta-sahauksella, ja pinnat läh-
tivät omaan lokeroonsa. Ihmet-
telin, kun työntekijöillä ei ollut
mitään kuulosuojaimia, vaikka
melutaso oli todella kova.
Minun vuoreni, Imbachhorn,
2470 m korkea, jäi sinne, lumi-
sena ja kauniina. Toivottavasti
sen lumet säilyvät ilmaston läm-
penemisestä huolimatta.
Teksti ja kuvat
Inkeri Rissanen
Matkan lähtöpaikka oli
Rissalan lentoasema, joten
kerrankin siilinjärveläisen
oli helppoa lähteä matkaan.
Ei tarvittu ylimääräisiä mat-
kapäiviä, eikä yöpymistä
lentokenttähotellissa. Kone
lensi Sloveniaan, Ljublja-
nan lentokentälle, ja sieltä
jatkoimme 300 km bussilla
määränpäähämme Zell am
Seehen, jossa majoituimme
koko viikon hotelli Steiner-
wirtissä ihan keskellä kau-
punkia. Päivittäin teimme
retkiä ensisijaisesti luonto-
kohteisiin ja yhden päivän
retken teimme Salzburgiin,
jossa itse kukin sai valita
ohjelman mieltymyksensä
mukaan.
Tässä on maisema, jota tuijotin joka päivä hotellin sängyssä lekotellen,
ihan oma vuori!
Muokkaus- ja istutusnäytös kiinnosti metsänomistajia Suonenjoen metsäpäivässä.
Metsänomistajat saivat oppia ajankohtaisissa metsäasioissa kevään tilaisuuksissa. Kuvat Vehmersalmelta ja Vesannolta.
Maanmuokkauksen ja istutuksen työnäytös pidettiin Siilinjärvellä.