

16
Tapani Siiskonen on tuttu
mies Savitaipaleella. UPM-
Kymmenen ja sen edeltäji-
en palveluksessa vierähti 33
vuotta. Sen jälkeen Siisko-
nen toimi pari vuotta Lähi-
Tapiolalla. Veri veti kuiten-
kin takaisin metsään, eikä
ainakaan parin kuukauden
työssäolon jälkeen ratkaisu
palata metsäalalle harmita.
–Motivaationi on tapissa.
Nyt saan taas tehdä sitä,
mitä parhaiten osaan.
– Savitaipaleesta tutuim-
pia alueita minulle ovat
Säänjärven, Partakosken
ja Kuivasensaaren alueet.
Nykyinen alueeni käsittää
Tuohikotintien eteläpuolen
sekä Kaskein alueet. Ilmei-
sesti olen melko tuttu siellä-
kin. Hiljattain asiakas soit-
ti, esitteli itsensä etunimeltä
ja sovittiin, että tavataan
siinä hallin luona. Puhelun
jälkeen täytyi vielä varmis-
taa, että olenhan menossa
oikean hallin ja asiakkaan
luo. Mukavaltahan se tun-
tuu, kun ihmiset muistavat
minut, Siiskonen naurahtaa.
– Mukavaa on myös olla
taas ”metsämiesporukassa”.
Vahvaa
osaamista
Työskentely puunhan-
kinnan ja UPM:n omien
metsien hoidossa on tuo-
nut kokemuksen, josta on
hyötyä metsänomistajaorga-
nisaationkin palveluksessa.
Siiskonen tuo Mhy Mänty-
Saimaalle lisää tie- ja vero-
tusasioiden sekä riistametsi-
en hoidon osaamista. Myös
metsänhoidossa Siiskosella
on osaamista, jota jokainen
ole päässyt hankkimaan. –
UPM:llatehtiin mm. paljon
koneellista taimikonhoitoa
ja istutusta. Omien metsien
hoidossa oltiin hyvin kehi-
tyksen kärjessä, Siiskonen
summaa.
Metsänhoitoyhdistyksen
neuvojan työ on ollut enim-
mäkseen sitä, mitä Siiskonen
osasi kuvitellakin. –Se on
ollut yllätys, miten moni-
puolista osaamista tämä työ
vaatii, Siiskonen pohtii. Asi-
akkaiden kanssa lähes koko
työuransa ajan työskennellyt
Siiskonen on myös yllätty-
nyt siitä, että metsänomista-
jat kertovat luottamuksella
hyvinkin henkilökohtaisia
asioita metsäneuvojalle,
joka luonnollisesti on vai-
tiolovelvollinen asiakassuh-
teistaan. -Metsäneuvojan
työssä tarvitaan paljon myö-
täelämistä.
Metsänhoito-
yhditysten työlle on
tarvetta
Paikkakunta ja ihmiset
ovat tuttuja myös harras-
tustaustan vuoksi. Savitai-
paleen urheilijoiden pu-
heenjohtajanakin pitkään
toiminut Siiskonen tunnus-
taa olevansa innokas jalka-
pallon harrastaja. Metsäs-
tys, kalastus, lastenlapset,
paritanssi ja viimeisimpänä
harrastuksena mehiläisten-
hoito täyttävät vapaa-ajan.
Pitkän uran ”pöydän toi-
sella puolella” tehnyt Siis-
konen näkee metsänhoi-
toyhdistysten tulevaisuuden
valoisana. Metsänhoitoyh-
distys on ennen kaikkea
metsänomistajien etujen
puolustaja ja uskon, että
jäsenmäärä säilyy hyvänä
jatkossakin. –Metsäyhti-
öiden kanssa ollaan sekä
yhteistyökumppaneita, että
kilpailijoita.
Suvi Kokkola
toiminnanjohtaja
Paluumetsään
Pitkän linjan metsämies,
Tapani Siiskonen, teki
uuden aluevalatauksen
yksityismetsätalouteen.
Tapani aloitti Mhy Män-
ty-Saimaan palvelukses-
sa syyskuussa ja tuuraa
Johanna Kuikkaa hänen
äitiyslomansa ajan.
Taimitapion taimien hyvää kasvua, ter-
veyttä ja elinvoimaa varmistavat mm.
• hyvälaatuinen siemenaines
• nykyaikainen kasvatustekniikka
• huolellinen ja osaava hoito
Laajasta valikoimastamme löydät oikeat
taimet eri istutuskohteisiin.
www.taimitapio.fiTaimitapion toimittamiin männyn ja kuu-
sen taimiin on mahdollista saada pitkä-
vaikutteinen ja ympäristöystävällinen
Tukki-Tapio-käsittely tukkimiehentäin
torjuntaan.
Kysy lisätietoa Tukki-Tapiosta ja mah-
dollisuuksista sen käyttöön jo nyt.
Tukki-Tapio-käsittelyn taimille saa vain
Taimitapiolta.
Uutta tehoa tuhotorjuntaan
antaa patentoitu
TUKKI-TAPIO
Elinvoima
Terveys
Hyvä kasvu
Suvi Kokkola
Tapani Siiskoselle tämä ovi on tullut tutuksi myös aiemmassa
työhistoriassa.