

5
Viime viikkoina puukauppa on käynyt vilkkaasti Etelä-Savossa.
Valtakunnallisesti myyntimäärät ovat viidenneksen edellä viime vuodesta, mutta samalla tasolla
kuin vuonna 2014.
onkin korjattu viime syksyn
ennusteesta ylöspäin. Yksityis-
metsien puukauppamääriin
ennustetaan 5-8 %:n lisäystä
tänä vuonna ja ensi vuonna
lisäksi 5-9 %:n kasvua.
Leimikon kilpailut-
tamisen etuoikeudesta
ei kannata luopua
Valtakunnalliset hintaneu-
vottelut ostajien ja myyjien
välillä ovat olleet kiellettyjä
kilpailulain perusteella jo pit-
kään. Lainsäädäntömme läh-
tee siitä olettamuksesta, että
puun hinta määräytyy vapaan
kilpailun kautta markkinoilla.
Jotta tämä voi toteutua, on
välttämätöntä, että leimikot
myyjään mahdollisimman
laajasti vapailla markkinoilla.
Mitä tapahtuisi puun hinnalle,
jos suurin osa myyjiä perustai-
si puukauppansa yhden osta-
jan ”tarjoukseen” yhteistyöso-
pimusten puitteissa? Entisajan
savujako olisi valmis.
Metsänhoitoyhdistykset tar-
joavat jäsenilleen leimikoiden
kilpailuttamiseen perustuvan
palveluratkaisun. Se on jä-
senelle vaivaton ja turvalli-
sin tapa hoitaa puukauppa.
Ensin haetaan ostajilta mah-
dollisimman monta tarjousta,
tarjoukset vertaillaan, tukin-
katkonta ym. hintaakin tär-
keämmät seikat huomioidaan
tarjousten vertailussa ja vali-
taan päältä paras puukaup-
pakumppani juuri kyseiselle
kohteelle. Yksittäisen myyjän
etu toteutuu, mutta samalla
tuli huolehdittua myös met-
sätalouden tulevaisuudesta,
koska markkinoille syntyi
kilpailua ja se vaikutti puun
keskihintatasoon.
Miksi kirjoitan tästä niin
usein? Siksi että se on metsän-
omistajien pärjäämisessä nyt
ja tulevaisuudessa ykköskorin
asia.
Timo Leskinen,
kenttäjohtaja
MTK Metsälinja
Markku Wiik
Kuusitukilla on hyvä kysyntä.