Metsänomistajat
Pohjois-Savo 2
/2013
4
Puukauppa kasvussa
Kysynnän painopiste
havutukissa
Kaikille puutavaralajeille on kysyn-
tää, mutta kysynnän painopiste on
erityisesti mänty- ja kuusitukissa sekä
koivukuidussa. Ostajia kiinnostavat eri-
tyisesti kesän aikana korjattavissa olevat
kohteet mutta myös talvileimikoiden
kauppa käy, varsinkin päätehakkuiden
osalta. Myös hankintapuulle on koh-
tuullinen kysyntä.
Sahatavaran tuotanto kasvussa,
massan tuotanto ennallaan
Sahatavaraa on tuotettu vuoden alku-
puoliskolla 6 % viime vuotta enemmän.
Vaikka sahatavaran vienti Euroopaan
on hieman jopa heikentynyt, vienti
Euroopan ulkopuolelle on kasvanut
tammi-toukokuussa peräti 16 %. Ky-
synnän lisäystä on tullut erityisesti
Aasian kasvavilta markkinoilta. Myös
Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kysyntä
on ollut vahvaa. Erittäin myönteisiä
viestejä tulee varsinkin Japanin hyvästä
kysyntätilanteesta.
Paperiteollisuuden haasteet ylikapasi-
teetin purkamisessa jatkuvat samaan ai-
kaan kun paperin kysynnän laskutrendi
jatkuu. Vaikka paperin tuotanto laskee,
säilyy mekaanisen ja kemiallisen massan
kokonaistuotantomäärät tänä vuonna
vähintään viime vuoden tasolla. Sellun
kasvavat vientimäärät ja kartongin tuo-
tannon kasvu tasapainottavat paperin
tuotannon laskua merkittävästi.
Puun tuonti
kääntyi kasvuun
Tuoreimmat tullin tilastot osoittavat,
että raakapuun tuonti on kääntynyt
selvään kasvuun. Tammi-toukokuussa
raakapuuta tuotiin yli 25 % enemmän
kuin viime vuonna. Tuonnista suuri osa
on koivukuitua, mutta myös havukui-
tupuun tuonti on kasvanut merkittä-
västi. Esimerkiksi tammi-toukokuussa
havukuitua tuotiin yli 700 000 m³ eikä
tarvetta olisi tälle tuonnille lainkaan.
Tuontipuu on erittäin vahingollista
Itä- Suomen metsätaloudelle. Esimer-
kiksi Pohjois-Savossa vuotuisten ensi-
harvennusten määrä tulisi pystyä lähes
kaksinkertaistamaan, mutta tuontikuitu
vähentää kotimaisen puun kysyntää ja
käyttömahdollisuuksia. Lisäksi on kä-
sittämätöntä, että tuontikuidusta ollaan
valmiita maksamaan yli 45 euroa/m³
kun samaan aikaan kotimaan hankin-
tapuun hintataso on vain 30 euroa/m³.
Metsänhoitoyhdistystä
kannattaa hyödyntää
Onnistuneen puukaupan resepti on en-
nallaan:
1. Aloita puukaupan valmistelu yhtey-
denotolla omaan metsänhoitoyhdis-
tykseen
2. Suunnittele yhdessä oman metsäneu-
vojan kanssa mihin hakkuut kannat-
taa kohdistaa
3. Sovi leimikon markkinoinnista ja
kilpailutuksesta. Muistathan, että
metsänhoitoyhdistyksellä on tietoa
paitsi hinnoista myös eri ostajien
tukinkatkonnasta
4. Varmista korjuunvalvonta
5. Sovi samalla myös uudistamistöiden
hoidosta.
Metsänhoitoyhdistys on metsänomis-
tajien oma palvelutalo, joka toimii met-
sänomistajan tavoitteista lähtien. Samal-
la se tuo turvaa ja vaivattomuutta koko
puukauppaprosessiin.
Timo Leskinen, johtaja
Metsänomistajien liitto
Järvi-Suomi
Vuoden alkupuoliskolla puu-
kauppoja on tehty Järvi-Suo-
messa 7,2 milj m³. Kauppa-
määrien kasvu edellisvuoden
alkupuoliskoon verrattuna on
peräti 26 %. Myös Pohjois-Sa-
vossa kauppoja on tehty vii-
me vuotta enemmän, mutta
selvästi vilkkainta puumarkki-
noilla on ollut Etelä-Savossa
ja Kaakkois-Suomessa. Asta- ja
Veera-myrskyjen alueilla lisään-
tyneet kirjanpainajatuhot ovat
lisänneet osaltaan tarjontaa.
Vilkkaan alkuvuoden jälkeen
myyntimäärät laskivat kesä-
lomien ajaksi, mutta nyt puu-
kauppa on jälleen käynnisty-
mässä.
0
5
10
15
20
25
30
35
40
45
50
55
60
65
70
75
80
1/2006 1/2007 1/2008 1/2009 1/2010 1/2011 1/2012 1/2013
Kantohinnat Savo-Karjalan alueella €/m
3
1.1.2006 - 18.8.2013
Kuusitukki
Koivutukki
Mäntytukki
Lähde: Metinfo
Mäntykuitu
Koivukuitu
Kuusikuitu
Kantohinnat Pohjois-Savossa 22.7. - 18.8.2013
Mänty-
Kuusi-
Koivu-
Mänty-
Kuusi-
Koivu-
tukki
tukki
tukki
kuitu
kuitu
kuitu
Uudistushakkuu
57,1 57,5 46,6 18,9
19,9
18,4
Harvennushakkuu 46,4 49,0 39,7 15,7
14,9
14,8
Ensiharvennus
12,4
11,5
13,8
Lähde: Metsänhoitoyhdistysten hintaseuranta
0
20
40
60
80
100
120
140
160
180
1 4 7 10 13 16 19 22 25 28 31 34 37 40 43 46 49 52
2013
2012
2011
Myyntimäärät viikoittain Pohjois-Savossa
Lähde: Metla
Minna Kauppi
Suunnista
metsänhoitoyhdistykseen
Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Savo
Minna Canthinkatu 11 B • 70100 Kuopio
puh. 0400-330674 •
Metsänomistajat
POHJOIS-SAVO
Tuottava ja tehokas taimikonhoito-
tapahtuma Kuopiossa
Tapahtumassa esitellään koneellista taimikonhoitoa.
Kohteella Naarva- kitkevä perkaaja ja Usewood-tehojätkä
taimikonhoitokone.
Ohjelman lisäksi tarjolla on nokipannukahvit ja nuotio-
makkarat.
Aika:
2.9.2013 klo 12–15
Paikka:
Kuopiontie 1635, Kuopio, Pihkainmäki
Tervetuloa tutustumaan koneelliseen
taimikonhoitoon!
Lisätietoa tapahtumasta: Arto Kosunen, 0400 725 293