Previous Page  12 / 20 Next Page
Information
Show Menu
Previous Page 12 / 20 Next Page
Page Background

Taimikoiden suojaamiseen esimerkiksi hirviltä on ollut jo useam-

man vuoden tarjolla hyvin toimivaksi havaittu Trico-karkote. Kar-

kotteen vaikuttavana aineena on lampaanrasva, jonka haju ja maku

suojaa taimia syönniltä. Nilsiäläinen metsänomistaja

Pekka Hak-

karainen

on käyttänyt Tricoa jo usean vuoden ajan mäntytaimikos-

saan Kaavilla.

”Ei ole hirvet syöneet taimia, vaikka hirvien makuupaikkoja on

taimikossa ollut. Tällä alueella on vuosittain ollut emä ja vasa asus-

telemassa”, Hakkarainen kertoo.

Taimikko on hyvä käsitellä karkoteaineella talveksi siten, että se

pääsee kuivumaan taimiin. Aineen vaikutus kestää talven yli. Tyy-

pillisesti ainetta käytetään 1-3 metristen männyn taimikoiden suo-

jaamiseen mutta sitä voi käyttää esimerkiksi myös koivikoihin. Ai-

neen levittäminen tapahtuu helposti reppuruiskulla. Kymmenen

litran astia riittää hehtaarin käsittelyyn ja maksaa 50 € + alv.

”Kuvion reunat on tärkeää käsitellä hyvin, jotta hirvet maistavat

aineen jo aluksi. Latvan käsittely on ollut riittävää eikä sivuoksien

syönti haittaa”, Hakkarainen jatkaa.

Metsänhoitoyhdistys Savotta saa Trico-karkotetta välitettäväk-

si metsäomistajille Riistanhoitoyhdistyksen kautta, joka tilaa aineen

Riistakeskukselta EU:n tukemalla hinnalla.

”Näin metsänomistajat saavat aineen noin puoleen hintaan ta-

valliseen nähden”, toteaa Nilsiän Riistanhoitoyhdistyksen toimin-

nanohjaaja

Janne Kokkonen

.

Antti-Jussi Väänänen

Taimikoille suojaa

hirviä vastaan

12

Metsän

omistajat • Savotta

Korkeakorkoista

met sänho i toa

Laadukkaalla tuhkalannoituksella saat

jopa kaksinkertaisen tuoton metsällesi.

Miksi

Eco l an?

WWW. ECOL AN . F I

PAR A S

S I JO I TUS

ME T SÄL LE S I .

Ecolan®-tuhkalannoitteet ovat paras sijoi-

tus metsällesi. Tuhkalannoitus on tehokas,

ekologinen ja tuottoa tuova osa vastuullis-

ta metsänhoitoa. Lannoittamalla varmistat

metsäsi arvon säilymisen myös jälkipolville

tai valjastat metsäsi tuottoisaksi pitkän täh-

täimen sijoituskohteeksi.

Onnistuneella kohdevalinnalla jopa lähes

tuottamaton, kitukasvuinen maa voidaan

muuttaa täyspuustoiseksi osaksi metsä-

omaisuutta. Ankarista ravinnepuutoksista

kärsivillä kohteilla on todettu vuotuista kas-

vulisäystä jopa 15 m

3

/ha. Luonnolliset ravin-

nesuhteet, pitkä vaikutusaika, ravinteiden

hidasliukoisuus ja tasainen levitystulos te-

kevät Ecolanista erinomaisen ratkaisun niin

puuntuotannon kuin ympäristön kannalta.

K YSY LISÄ Ä

METSÄ AMMAT TIL AISELTASI

TAI L ÄHIMMÄSTÄ

K-MA ATALOUDESTA!

P. 0440 840 020

HEIKKI SUVANTO

my

ynti@ecolan.fi

Mitä Kemera-rintamalle kuuluu,

kenttäkierros:

Aivan viime viikkojen

aika-

na Metsäkeskukselta on tullut

maksatusilmoituksia ns. van-

han kemera-lain aikaan suunni-

telluille ja tänä vuonna toteute-

tuille vajaatuottoisten alueiden

metsityshankkeille. Viimeisten

metsänviljelyhankkeiden toteu-

tusaika päättyy pääsääntöisesti

ensi vuoden lopussa.

Suurin osa

kesän terveys-

lannoituksista on toteutettu, ja

niiden toteutusilmoituksia on

lähetetty

Metsäkeskukseen.

Maksatuksia hankkeista on tul-

lut vasta niukasti, mutta määrä-

rahoja hyväksyttyihin ja toteu-

tettuihin lannoitushankkeisiin

pitäisi olla riittävästi käytettä-

vissä.

Kuluneen kesän

toteutuk-

seen ajoitettujen taimikon var-

haishoito- ja nuoren metsän hoi-

to -kohteiden suunnitelmat tuli

olla Metsäkeskuksessa 6. tou-

kokuuta mennessä. Tämän jäl-

keen tuli voimaan hakusulku.

Valmistuneista hankkeista tu-

lee tehdä toteutusilmoitus Met-

säkeskukseen, jonka jälkeen

avustus on mahdollista saada.

Maksatukseen asti em. hank-

keita on alkanut jo tulla. Keski-

määräinen hankkeiden käsitte-

lyaika näyttää kuitenkin olevan

noin 4 kuukautta.

Nuoren metsän

hoidon ja

terveyslannoituksen hankkei-

den hakusulku on edelleen voi-

massa ja suunnitelmia ei oteta

vastaan Metsäkeskukseen. Ha-

kusulku päättyi varhaishoidon

eli alle 3-metristen taimikoi-

den hoitotöiden osalta 10. loka-

kuuta. Syksyllä tehtäväksi var-

haishoitokohteiksi suositellaan

karujen kasvupaikkojen män-

nyntaimikoita ja kolmea metriä

lähenteleviä havupuuvaltaisia

taimikoita.

Kemera-”viidakko”

on nyt

voimassa olevan kemera-lain

aikana osoittautunut melkoi-

sen hankalaksi ja kankeaksi.

Metsänhoitotöiden suunnitel-

mat, toteutusilmoitukset sekä

niiden käsittely ja päätöksente-

ko ovat ruuhkautuneet Metsä-

keskuksen organisaatioon. Met-

sänomistaja voi hakea kemera-

tukia sähköisesti ja ilmoittaa

toteutuksista esimerkiksi met-

sään.fi

-palvelun kautta oma-

toimisesti, valtaosa hankkeista

kulkee kuitenkin metsäasian-

tuntijoiden kautta.

Saara Koskinen

Tutustu heti

www.savotanpuoti.fi

Kaikki tarvikkeet omatoimiseen

metsänhoitoon.

Savotan puoti

METSÄNOMISTAJAN VERKKOKAUPPA

Metsänomistajat

Metsänomistajat