

14
Suomen
lajimääräk-
si arvioidaan vähintään
45 000. Arviolta puolet la-
jeista esiintyy metsissä. Laji-
en uhanalaisuutta seurataan
säännöllisillä arvioinneilla.
Vuonna 2010 tehdyn tuo-
reimman arvioinnin mukaan
uhanalaisia metsälajeja on
maassamme 814. Julkisuu-
dessa tuodaan usein esille
vain uhanalaisten metsälaji-
en osuus kaikista uhanalai-
sista, joita on 2247. Metsä-
lajeista uhanalaisia on kui-
tenkin vain alle 4 prosenttia.
Tuore tutkimus kertoo
lisää iloisia uutisia metsä-
lajien kehityksestä vuosien
2000 ja 2010 välillä. ”Met-
sälajien häviämisriski ei ole
enää heikentynyt. Varmuu-
della voidaan sanoa, että
uhanalaistumisen kiihtymi-
nen on metsissä saatu py-
sähtymään”, kertoo tutki-
musta koordinoinut Luon-
nontieteellisen keskusmu-
seon yksikönjohtaja Aino
Juslén. ”Kovakuoriaiset ja
luteet reagoivat ympäristön
muutoksiin nopeimmin. Sik-
si varsinkin niillä menee nyt
hyvin”, Juslén jatkaa.
Myös metsien lintulajis-
tossa uhanalaisten lajien
osuudet olivat selvästi pie-
nemmät kuin koko linnus-
tossa. Uuden tutkimuksen
mukaan esimerkiksi valko-
selkätikan kannat ovat nyt
ennätyksellisen suuret.
Säästöpuut
vaikuttaneet
suotuisasti
Metsien monimuotoisuus
turvataan suojelulla ja ta-
lousmetsien luonnonhoi-
dolla. Suojelu on keskitetty
maanomistajille vapaaeh-
toiseen METSO-ohjelmaan,
eikä uusia suojeluohjelmia
ole tällä hallituskaudella tu-
Minna Lautala
Metsälajeilla sujuu parhaimmin
Tutkimukset kertovat hy-
viä uutisia metsälajien
elämästä. Uhanalaistumi-
nen metsissä on lähes py-
sähtynyt. Muissa elinym-
päristöryhmissä heikko
kehitys jatkuu edelleen.
Järeiden haapojen säästäminen on tehokasta luonnonhoitoa.
Paloista riippuvaisia hyönteislajeja on Suomen metsissä n. 30. Suurin osa näistä on kovakuoriaisia. Kuvassa Mhy Mänty-Saimaan met-
säasiantuntija Jaakko Penttinen kulottamassa uudistusalaa Mäntyharjussa kesällä 2015.
Juuso Riittinen