KOTIMETSÄ

Koti

Metsä 1

/2016

Asetetut hirvitavoitteet tar-

koittavat maanlaajuisesti hir-

vien talvikannan pysyttämistä

65 000–89 000 hirven välillä.

Viimeisimmän Luonnonvarakes-

kuksen arvion mukaan kanta

ennen tämän kevään vasomis-

aikaa on 77 000–100 000 hir-

veä. Syksyn 2015 aikana saatiin

saaliiksi noin 44 100 hirveä.

Määrä vastaa hyvin tarkasti

hirvitalousalueiden suunniteltua

verotusmäärää.

Tuoreen arvion mukaan kor-

keimmat hirvitiheydet löytyvät

Pohjanmaan rannikkoseudulta

ja etelärannikolta. Matalimmat

hirvitiheydet puolestaan ovat

Pohjois-Karjalan ja Lapin alueil-

ta. Hirvikannan koko on hieman

kasvanut viime vuosina. Hirviä on

kuitenkin lähes puolet vähemmän

kuin kymmenen vuotta sitten.

Alueellisten riistaneuvostojen

asettamat hirvitiheystavoitteet

vaihtelevat hirvitalousalueiden

välillä ollen monin paikoin Kes-

ki- ja Etelä-Suomessa keskimää-

rin noin kolme hirveä tuhannella

hehtaarilla ja Pohjois-Suomessa

matalammat. Korkeimmat tihe-

ystavoitteet on asetettu Varsi-

nais-Suomeen, Uudellemaalle ja

Rannikko-Pohjanmaalle. Mata-

limmat tavoitetiheydet puoles-

taan löytyvät Lapin pohjoisim-

milta hirvitalousalueilta.

Urososuus kehittynyt

haluttuun suuntaan

Suuressa osassa maata tavoi-

tellaan lähivuosinakin nykyisen

kokoista hirvikantaa. Hirvikan-

nan rakenteeseen on kiinnitetty

viime vuosina erityistä huo-

miota. Siinä pyritään nykyistä

korkeampaan urosten osuuteen

sekä hirvikannan korkeampaan

keski-ikään etenkin uroksissa.

Luonnonvarakeskuksen tuoreen

arvion mukaan urososuus onkin

useimmilla hirvitalousalueilla

kehittynyt haluttuun suuntaan.

Asetettujen hirvitavoittei-

den toteuttamisesta vastaavat

Suomen riistakeskus sekä riis-

tanhoitoyhdistykset metsästyk-

sen suunnittelun, ohjauksen

ja pyyntilupahallinnon avulla.

Tavoitteiden toteutumista seu-

rataan sidosryhmäyhteistyössä

vuosittain, joissa metsänhoi-

toyhdistykset ovat mukana.

Arviot hirvikannan koosta ja

rakenteesta tuottaa Luonnon-

varakeskus ja arvioiden pohjana

käytetään metsästyksen yhtey-

dessä kerättyä hirvihavaintoai-

neistoa.

Lisätietoja:

Mikael Wikström

erikoissuunnittelija

Suomen riistakeskus

029 431 2123

mikael.wikstrom@riista.fi

Metsätalouden on aiemmin

katsottu vaikuttaneen liito-

oravakantoihin negatiivisesti.

Säästöpuilla, suojakaistoilla

sekä arvokkaiden elinympäris-

töjen ja lajiesiintymien turvaa-

misella on parannettu talous-

metsien monimuotoisuutta.

Vaikka liito-oravakanta on

kestävällä tasolla, lajin suo-

jelustatus säilyy ennallaan.

”Liituri” pysyy luontodirek-

tiivin lajilistalla, kunnes toisin

päätetään. Direktiivisuojelu to-

teutetaan Suomessa luonnon-

suojelulain nojalla.

Liito-oravan lisääntymis- ja

levähdysalue tulee turvata hak-

kuissa. Ministeriöiden ohjeen

mukaisesti hakkuita ei saa

tehdä 10–15 metrin säteellä

kolopuusta, ja lisäksi metsän-

omistajan on jätettävä maksi-

missaan 20 metrin välein hyp-

pypuut ympäröivään metsään.

Reviiri ja elinpiiri -käsitteet

eivät kuulu vaaditun suojelun

laajuuteen.

Elinympäristöjen

rajauskäytäntö muuttuu

ELY-keskukset eivät enää ra-

jaa liito-oravan lisääntymis- ja

levähdyspaikkoja maastoon.

Mikäli eduskunta hyväksyy

luonnonsuojelulain muutoksen,

muutos astuu voimaan kesä-

kuun alusta alkaen.

Miten hakkuissa sitten toimi-

taan, kun lisääntymis- ja leväh-

dyspaikat täytyy kuitenkin tur-

vata? Vastuu on nyt metsäorga-

nisaatioilla ja maanomistajilla.

Tiedossa olevat lisääntymis-

ja levähdyspaikat näkyvät

hakkuita suunniteltaessa kar-

talla. Tulee huomata, että luon-

nonsuojelulaki turvaa kaikki

liito-oravan lisääntymis- ja le-

vähdyspaikat, ja myös vastaan

tulevat uudet kohteet täytyy

turvata. Joka tapauksessa Met-

säkeskus ei ala valvoa luon-

nonsuojelulain noudattamista.

Lajitiedon oikeellisuuteen

päästään vaikuttamaan uhan-

alaisten lajien suojelun toi-

mintaohjelman päivityksessä.

MTK:n ja metsähoitoyhdistys-

ten päälinjat ovat valmistelussa

hyvin mukana: luontokartoit-

tajille luodaan selvät kriteerit

(kenen tahansa tuottama tieto

ei kelpaa), kartoitustiedon tu-

lee olla ajantasaista ja oikeel-

lista, sekä korvauskäytäntöjä

selkiytetään.

Nisäkkäiden uhanalaisuus

väheni karhun, ilveksen, eu-

roopanmajavan ja liito-oravan

osalta. Nämä lajit ovat tämän

hetkisessä luokittelussa silmäl-

läpidettäviä, eivätkä enää varsi-

naisesti uhanalaisia. Metsäjänis

ja saukko poistuivat uhanalais-

ten lajien listalta kokonaan.

Markus Nissinen

Kenttäpäällikkö

ympäristöasiantuntija

MTK, Metsälinja

SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Heinolan alueelta löytyy selkeästi kolmen hirven tavoitetason ylittävä

määrä tuhannella hehtaarilla.

Talousmetsien luonnonhoito toimii

– liito-orava ei ole enää uhanalainen

Reijo Ikonen

Hirvikanta kurissamutta alueittainen riesa

Luonnonvarakeskuksen ar-

vion mukaan koko maassa

hirvien talvikanta on nyt

77 000–100 000 hirveä. Ti-

heystavoite on keskimäärin

kolme hirveä tuhannella

hehtaarilla. Korkeimmat hir-

vitiheydet löytyvät Pohjan-

maan rannikkoseudulta ja

etelärannikolta.Matalimmat

tiheydet ovat Pohjois-Karja-

lan ja Lapin alueilta. Urosten

osuutta hirvikannasta pyri-

tään lisäämään ja näin onkin

tapahtunut useilla alueilla.

Ympäristöministeriön tuo-

reen tutkimuksen mukaan

metsän nisäkkäät voivat

Suomessa hyvin, eikä esi-

merkiksi liito-orava ole enää

uhanalainen laji. Luonnon

monimuotoisuuden huomi-

oiminen metsätaloudessa

on jalkautunut toimintata-

poihin hyvin.

Kasvatetaan kuitu tukiksi

Kuusikko oli tavanomaista

tuoretta tai lehtomaista kan-

gasta, jokunen kivikin siellä

täällä. Kumpuilevaa maastoa,

kuten meillä päin. Aurinko sii-

lasi paksujen kuusten tyveen

antaen sammalpeitteen kimal-

lella kuin smaragdin.

Aivan huumaava tunne ki-

teytyi ajatukseen: päätehakkuu-

kohde.

Eihän reilun hehtaarin kuvio-

ta kauan silmät päässä tarvo.

Hetimiten oli selvää, että nä-

ennäisestä päätehakkuukypsyy-

destä huolimatta olikin kokoel-

ma kehitysluokkia kakkosesta

kuutoseen. Päätimme jäädä

odottamaan kakkosten kasvua

tukkikokoon.

Jonkin vuoden päästä askel

vei samaan kuusikkoon, mutta

edelleen siellä oli kakkosta ja

kaikkea muutakin kuin jämäk-

kää tukkia. Ehkä hätäilimme.

Metsänkasvatus jatkui.

Mittailtiin väliin pohjapinta-

aloja, pituuksia ja paksuuksia.

Aurinko siilasi kuusen paksujen

tyvien viertä kuin satukirjassa.

Aluskasvillisuus ei haitannut, ja

jos haittasi, siellä ei käyty.

Kolmas kerta leimikon tekee.

Taas kuusikkoon. Ne kakkoset

olivat kuitua, sen sijaan kuu-

toset pulskistuneet heikohkoksi

neloseksi. Kolmoset siinä ja täs-

sä. Mutta aikoinaan ruipeloiset

männyt itälaidalla täyttä tukkia.

Ei välähtänyt auringonsäde,

ei salama, mutta vihdoin leik-

kasi, etteivät nämä kakkoset

koskaan kasva tätä isommiksi.

Ne näyttivät nuorilta, mutta

olivat harsinnan jalkoihin jää-

neitä, yhtä vanhoja kuin kook-

kaimmat tukkikuuset.

Oivaltamiseen kului 15 vuot-

ta. Ei kasva vanha puu, vaikka

kuinka hyvää maata juurien

alla.

Tuskin uskallan ajatella,

millainen kasvu siinä nuores-

sa kuusikossa nyt olisi tähän

verrattuna, kun aikanaan olisi

niska taipunut olematonta lat-

vakasvua katsomaan. Tai edes

silmä sanonut, ettei harmaa ole

kuusen kuoressa muotiväri.

Leena Juurikkala-Ketola

Helsinkiläinen metsänomistaja

3. polvessa Itä-Hämeessä

Metsätalousinsinööri amk